Pedakahvilat
Lastenhoitajat pedakahviloissa syksyllä 2023
Lastenhoitajien pedakahvilat kokoontuivat yleisen tuen äärelle tiistai-iltapäivisin 19.9.–12.12.2023 välisenä aikana. Viialan, Lehtomäen ja Naukion päiväkodit tarjosivat kokoontumisille hyvät puitteet. Pedakahviloissa keskusteltiin yleisen tuen keinoista yhteensä 149 osallistujan voimin. Keskusteluissa sivuttiin yleisen tuen hyviksi havaittuja keinoja ja saatiin lisää ajattelun rakennusaineita Erja Sandbergin yleisen tuen korteista. Kiitos osallistujille!


Varhaiskasvatusyksikön johtajat, opettajat, sosionomit, sekä varhaiskasvatuksen erityisopettajat pedakahviloissa syksyllä 2022 - keväällä 2023
Tavoitimme yhteensä 33 johtajaa ja veoa ja 189 opettajaa, sosionomia ja veoa. Osallistujia oli lähes kaikista kaupungin yksiköistä, myös yksityisistä päiväkodeista. Yksityisten osallistuminen painottui opettajille, sosionomeille ja veoille järjestettyihin pedakahviloihin. Kaikki pedakahvilat toteutettiin samalla sisällöllisellä rakenteella. Yleisen tuen teoriaosuus pohjautui Valtakunnalliseen varhaiskasvatussuunnitelmaan 2022 ja Pienet tuetut askeleet kirjaan. Lisäksi käytiin läpi pedagogisen kahvilan toimintamallin periaatteita. Tavoitteena oli tavoittaa osallistujien omaa ajattelua, hiljaista tietoa ja mielipiteitä sekä kokemuksia koskien yleistä tukea. Yleinen tuki sai osakseen myös kritiikkiä (Laadukas varhaiskasvatuksen arki vs. yleinen tuki, yleinen tuki käsitteenä, asia on vaikea ja vaatii keskustelua). Onko edes mahdollista määrittää tarkkaan, mitä yleinen tuki on? Pedagoginen perustelu yleiselle tuelle?