viikkokuulumisia

viikkokuulumiset

Viikko 14

Tekijä: Leena Simola
Tällä viikolla
Malkamaanataina toimittiin kaverikaruselli-ryhmissä
tikkutiistaina jatkettiin kirjaimen V-tehtäviä
kellokeskiviikkona jumpattiin temppuradalla ja teimme maaliskuun kuukausivälilehden
kiirastorstaina tavattiin pääsiäiskana ja etsittiin pääsiäismunia ulkona ja sisällä:)

pitkäperjantai, lankalauantai ja pääsiäissunnuntai sekä - maanantai vietettiin pääsiäislomaa.

Hyvää pääsiäistä jokaiselle:)

viikko 13

Tekijä: Leena Simola
MAANANTAINA pyörähti jälleen kaverikaruselli käyntiin. Pienissä ryhmissä yhdessä Koppareiden kanssa puuhattiin monenlaista joka maanantaiseen tapaan.
TIISTAINA koulun neljännen luokan oppilaat kävivät vierailulla ryhmässämme. Ensin oppilaat kyselivät eskareilta kouluun menoon liittyviä kysymyksiä mm. lempiruuasta. Sitten vuorossa oli lukuhetki, jolloin oppilas luki eskarille kirjan. Lopuksi pelattiin vielä pääsiäisen matikka-peliä.
KESKIVIIKKONA olimme aamulla jumpassa. Saliin oli rakennettu telinerata, jossa tehtiin erilaisia liikuntatehtäviä. Jumpan jälkeeen tehtiin tarkan kuuntelun tehtävää - jokainen keskittyi omaan tehtäväänsä, kuunteli ohjeen ja piirsi sen mukaan. Tehtävä tehtiin pienissä ryhmissä.
TORSTAINA ja PERJANTAINA harjoiteltiin uutta kirjainta; V niinkuin vene,valas, vyö, vauva, vaunut....
Perjantaina juteltiin myös viikonlopun palmusunnuntaista; mitä se tarkoittaa, mitä on virpominen...
Hyvää palmusunnuntaita ja pääsiäisviikkoa jokaiselle

viikko 12

Tekijä: Leena Simola
MAANANTAINA jatkuivat kaverikaruselliryhmät.
Satuhetkellä aloitettiin Musse ja Helium -kirjasarjan 4. osa: Jahtikyyhkyjen kynsissä. Kirjasarjassa on seikkailua ja jonkin verran jännitystä... lapset kuuntelevat kirjaa tosi mielellään. Tämä kirjasarja on kirjastossakin, jos joku haluaa sitä lainata kotiin:)

TIISTAINA opeteltiin uutta kirjainta: Ö niin kuin ötökkä tai öljy. Pohdittiin Ö-alkuisia sanoja ja arvuuteltiin sanoja, joiden sisällä on Ö- kirjain. Sitten tehtiin tehtävä, johon piirrettiin ja kirjoitettiin Ö-sanoja. 

KESKIVIIKKONA oli sisäliikunta-päivä. Tällä kertaa saliin oli laitettu erilaisia telinevoimistelu-juttuja. Alkuleikin jälkeen jakaannuttiin neljään ryhmään, joka ryhmä toimi yhdessä tehtäväpaikassa vähän aikaa, kunnes vaihdettiin seuraavaan toimintaan. Paljon liikkumista, roikkumista, hyppelyjä, tasapainoiluja, kuperkeikkoja, kierimisiä... kivaa oli:)

TORSTAINA lähdimme kävelemään kohti Tietotaloa. Sinne saapui vieraaksi Teatteri Mukamas. Se tuli esittämään näytelmää Metsän arvoitus.

PERJANTAINA jatkettiin Ö-kirjaimen harjoittelua. Lisäksi joka päivä on tehty pääsiäisaskarteluja. Tänään perjantaina laitettiin itse askarreltuihin purkkeihin pääsiäisruohot kasvamaan. Kevät koittaa!

Viikko 11

Tekijä: Leena Simola

MAANANTAINA jatkuivat viime viikolla alkaneet kaverikaruselli-ryhmät.. Tällä kertaa päästiin tutustumiskerran jälkeen aihealueiden kanssa puuhailemaan. Lasten mukaan ryhmissä toimiminen oli kivaa - katsokaa kuvia kuvat sivulta.

TIISTAINA opeteltiin vielä numeroa 9. Ensin pohdittiin matikkakuvia: kun kuvassa on 4 leppäkerttu ja 3 matoa, montako niitä on yhteensä.
tämän jälkeen tehtiin tehtäviä kirjasta.

KESKIVIIKKONA oltiin pitkästä aikaa sisäliikunnassa koulun salissa. Aluksi leikittiin hippaa, jossa oli kolme kiinniottajaa. Jokaisella oli oma "vannepesä", johon piti viedä lapsi, jonka sai kiinni. Kun kaikki oli saatu kiinni, laskettiin kuinka monta lasta oli saanut kiinni ja mietittiin kenellä on eniten ja kenellä vähiten kiinniotettuja - ja kuinka monta heitä on?
Sitten mentiin keppijumppaa . Kepit olivat lattialla, juostiin kunnes musiikki taukosi, sitten tehtiin kepin kanssa liike ohjeen mukaan.
Paljon juoksua ja paljon liikkeitä:) vielä ratsastettiin kepeillä kuin "keppihevosilla" ja heitettiin vanteita keppiin parin kanssa. Lopuksi loppurentoutuksena "maalattiin" parin selkää omilla kämmenillä.
Sisäpuuhissa jatkettiin matikan juttuja. Tehtävänä oli onkia matikkakala ja mennä kirjoittamaan siinä oleva lasku omaan tehtävään ja lopuksi laskea se. sitten onkimaan uusi kala - olipa kivaa!
TORSTAINA ja PERJANTAINA opeteltiin numeroa 0. Tehtiin tehtäviä älytaululta ja omasta kirjasta.  Torstaina kokoontuivat jälleen myös oman Siepparit-ryhmämme pienryhmät. Lisäksi aloitettiin monenlaisia pääsiäisaskarteluja.... tipuja ja rairuoho-kippoja. Kevät tulee:)

viikko 10

Tekijä: Leena Simola
Maanantaina, ensimmäisenä eskaripäivänä talviloman jälkeen pyörähti käyntiin KAVERIKARUSELLI:)
Se on uudenlainen pienryhmä-toiminta, aina maanantaisin. Siinä sekä Siepparit- että Kopparit-ryhmän lapsista on muodostettu pienryhmiä; jokaisessa pienryhmässä on lapsia molemmista eskariryhmistä. Ensimmäisellä kerralla leikittiin ryhmäytymis-leikkejä ja keksittiin omalle ryhmälle nimi. Ryhmät kiertävät eri aikuisten ohjauksessa aina maanantaisin ja ryhmien tehtävät vaihtuvat: aiheina kielelliset tehtävät,, matemaattiset tehtävät, musiikki, kuvaamataide, pelit ja metsäjutut. Ensimmäisen kerran jälkeen lapset kertoivat, että olipa kivaa:)

Tiistaina aloitimme uuden kirjaimen opettelun. T-kirjain on nyt harjoittelussa:) siihen liittyviä tehtäviä jatkettiin myös keskiviikkona ja torstaina. Torstaina kokoontuivat myös Sieppareiden pienryhmät. Ryhmissä pelattiin ja harjoiteltiin mm. matemaattisia taitoja.

Perjantaina opeteltiin numeroa 9. 
Ruokailun jälkeen kolmasluokkalaiset tulivat lukemaan eskarilaisille kuvakirjoja. Yhteinen lukuhetki oli kolmosille palkinto ystävänpäivä-viikon kirjakaverukset tehtävästä. Lukemisen jälkeen ehdittiin pelata vähän lautapelejä. Lopuksi oli herkkuhetki: mehua ja keksejä:)