Liite 6: Kulttuurikasvatussuunnitelma

Kulttuurikasvatussuunnitelma

Kulttuurikasvatussuunnitelman myötävaikutuksella Hartolan kunnan lapsille ja nuorille tarjoutuu tasavertainen mahdollisuus tutustua ja osallistua monipuoliseen kulttuuri- ja taidetoimintaa osana esi- ja perusopetuksen arkea. Suunnitelman avulla edistetään lasten ja nuorten monipuolista lukutaitoja samalla kun kulttuurikasvatuksesta tulee tavoitteellista ja ennakoitavaa.

Kulttuurikasvatussuunnitelman sisältö toteuttaa esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien arvopohjaa, tavoitteita ja sisältöjä edistäen hyvinvointia. Kulttuurikasvatussuunnitelma on opetussuunnitelmaa tukeva ja se toimii työvälineenä laaja-alaiselle oppimiselle.

Hartolan kulttuurikasvatussuunnitelma on laadittu kunnan kulttuuritoimen koordinoimana yhteistyössä yhtenäiskoulun kulttuurikasvatustiimin kanssa ja se on hyväksytty kunnan sivistys- ja hyvinvointilautakunnassa. Vuosiluokkakohtaisissa kulttuurisisällöissä hyödynnetään paikallisia ja lähialueiden kulttuuritoimijoiden palveluita Päijät-Hämeen kuntien Lastenkulttuurikeskus Efektistä valtakunnalliseen Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelmaan sekä Taidesalonki Talvioon, kirjastoon ja Itä-Hämeen Museoon. Kulttuurikasvatussuunnitelma tukee taide- ja kulttuurikokemusten tasa-arvoista saavutettavuutta. Suunnitelma liitetään opetussuunnitelman liitteeksi ja sitä päivitetään tarvittaessa.

Kulttuurikasvatussuunnitelma.PDF