Rehtorin puhe lukiovuoden avauksessa 12.8.2026
LUKUVUODEN AVAUS 12.8.2026
Rehtori Toni Uusimäki, Kauhavan lukio
HYVÄ HENKILÖKUNTA JA LUKIOLAISET,
Tervetuloa perinteisen suomalaisen kesän jälkeen takaisin opiskelun ja opintojen pariin. Vaikka kesäloma aktiviteetteineen on vasta juuri takanapäin, koulutyö tulee jälleen tutuksi muutaman päivän totuttelun jälkeen. Toivon, että palaatte lomalta virkistyneinä ja energisinä. On aika ryhtyä laatimaan uusia suunnitelmia omien tavoitteiden ja unelmien toteuttamiseksi.
Meillä aloittaa tänään lukio-opinnot 148 opiskelijaa. Kolmosia eli abiturientteja on 55, kakkosia saman verran eli 55 ja ykkösiä 38, kun mukaan lasketaan itävaltalainen vaihto-oppilaamme Sophie Walla. Koulurakennuksessa toimivassa Kauhavan yhtenäiskoulussa on puolestaan noin 600 oppilasta. Kun henkilökuntaakin on yli 90 siistijöistä opettajiin, koko kouluyhteisössämme on lähes 850 henkeä. Koulukeskus on Kauhavan selkeästi suurin sivistysyksikkö, sillä Järvilakeuden kansalaisopiston ja Härmänmaan musiikkiopiston opiskelijat täyttävät muiden iltakäyttäjien ohessa tilat koulupäivän jälkeen. Näin suuren yksikön sulava toiminta ja paikkojen pitäminen kunnossa edellyttävät viitseliäisyyttä ja toisten huomioonottamista meiltä kaikilta.
Alkavan kouluvuoden yksi näkyvimmistä muutoksista on lukiolaisille se, että varsinainen opetus on keskitetty kokonaisuudessaan koulukeskukseen. Normaaleja oppitunteja ei siis enää pidetä entisen kaupungintalon kiinteistössä. Samankaltainen toiminnan keskittäminen toteutuu naapurilukiossa Härmässä, jossa lukiomoduulista luovutaan ja lukiotoiminta keskitetään Alahärmän yhtenäiskoulun tiloihin talviloman jälkeen.
Opetuksellisesti meidän arkeemme vaikuttaa digitaalisen koejärjestelmän Abitin uudistus, josta saimme esimakua viime keväänä. Syksyn yo-kirjoitukset kirjoitetaan kokonaisuudessaan Abitti 2:ssa. Ylioppilastutkintolautakunta järjestää syyskuun alussa valtakunnallisen harjoituskokeen, johon syksyn kirjoittajien kannattaa osallistua. Lähiviikkoina valmistuu myös tekoälyn opetuskäyttöön liittyvä ohjeistus, jota laadimme viime lukuvuonna yhdessä lähilukioiden kanssa. Ohjeistuksen on oltava suhteellisen väljä, koska keinoälyn kehitys etenee hurjaa vauhtia alan johtavissa maissa Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Eri kielimallit vanhenevat kiihtyvään tahtiin.
Aloitamme tänä lukuvuonna toden teolla myös taito- ja taideaineiden ylioppilaskokeisiin liittyvän pohjatyön. Vaikka musiikin, liikunnan ja kuvataiteen ensimmäiset yo-suoritukset kirjoitetaan vasta syksyllä 2029, on opiskelijoidemme harjoittaminen niitä varten aloitettava hyvissä ajoin. Kauhavan lukio tarjoaa erinomaiset puitteet myös taito- ja taideaineiden yo-kokeisiin.
Opiskelijoiden hyvinvointia tukee meillä yleinen opiskeluhuoltoryhmä, jossa on todella monipuolinen asiantuntemus. Kouluterveydenhoitaja, kuraattori, koulupsykologi, psykiatrinen sairaanhoitaja, erityisopettaja ja opinto-ohjaaja ovat täällä teitä opiskelijoita ja teidän hyvinvointianne varten. Kääntykää siis tarvittaessa ja arkailematta heidän tai jonkun heistä puoleen.
Japanilaisen kulttuurin harrastajana sanoisin, että Kauhavan lukion toimintakulttuuria ja toimintamallia voisi luonnehtia maailmanlaajuisesti tunnetulla käsitteellä Kaizen. Se tarkoittaa pieniä, lähes päivittäisiä ja jatkuvia parannuksia toimintaan ja prosesseihin. Kaizen-filosofian ytimessä ovat pienet kasautuvat parannukset, jotka synnyttävät suuren muutoksen. Malliin kuuluu kaikkien osallistaminen. Monet hyvät ideat tulevat teiltä, hyvät opiskelijat ja opettajat. Lukiossa kaksi vuotta sitten aloitettu opiskelija- ja opettajatiimien rakentaminen palvelee erityisesti osallistamista. Meistä jokainen on tässä yhteisössä tärkeä. Muistakaa tämä aina kun kohtaatte toisia kouluyhteisön jäseniä. Arvostuksen osoittaminen toiselle ei maksa mitään, mutta antaa hänelle hyvän mielen. Tiimeistä sanon vielä sen, että niiden toiminnassa on yhä aika lailla kehittämistä. Joten prosessi jatkuu. Näin lisäämme tekemämme työn laatua, tehokkuutta ja jokaisen vaikutusmahdollisuuksia.
Muistutan lukiolaisia vielä älypuhelinten järkevästä käytöstä. Kännykän häiritsevä käyttö on kielletty Kauhavan molemmissa lukioissa. Noudatamme aiempaa käytäntöä, jossa opiskelijoiden kännykät kerätään oppitunnin alussa erilliseen laatikkoon tai luokan eteen opettajan ohjeistuksen mukaan. Poikkeuksen muodostavat tilanteet, joissa matkapuhelinta käytetään oppimisessa tai oman terveydentilan seurannassa. Opiskelija ottaa oppitunnilta poistuessaan kännykkänsä mukaan. Välitunnilla kännykkää voi käyttää, mutta lounaalla kouluravintola Herkussa ei sitä käytetä. Meidän on näytettävä mallia myös yhtenäiskoululle. Koko elämää ei voi kutistaa taskussa kulkevaan älykapulaan.
Hyvää alkanutta lukuvuotta kaikille!