Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen

 

Ihmisellä on luontainen tarve olla vuorovaikutuksessa, lähes päivittäin. Työskennellessäni noin parikymppisenä Postissa huomasin että varsinkin vanhoilla ihmisillä oli usein kova tarve päästä juttelemaan kanssani. Silloin ymmärsin, että saatoin olla jopa ainoa kontakti päivässä heidän elämässään. Vaikka kiire painoi päälle, annoin asiakkailleni aikaa kertoa kuulumisiaan.

 

Vuorovaikutustilanteissa haluan olla lämminhenkinen, sillä uskon ajatukseen että miten itse kohtelee toista, niin he kohtelevat sinua. Tämä saattaa olla kotoa opittua, mutta toimii. Kaikki tunteet ovat sallittuja, mutta tietynlainen kohteliaisuus tulee aina säilyttää vuorovaikutustilanteissa.

 

No entäs kun tapaat henkilön jonka kanssa aina salamoi? Lasten kanssa tulee väistämättä tilanteita kun tapahtuu väärinymmärryksiä tai ei ole kykyä esimerkiksi ilmaista tunteitaan kunnolla. Sillon koen tärkeäksi että asetutaan lähelle lasta ja kuunnella ja tuetaan. Tuuleen huutaminen ei auta ketään. Ymmärrys ja tuki ovat kaiken ydin. Opettajan tulee kyetä tarkastelemaan tilanteita useista näkökulmista. Opettajan oma mukautuvuus sekä oppilaiden tarpeiden huomiointi on tärkeässä ja tavoittelemisen arvoisessa asemassa. (Terva-Aho J., Mäenpää T. 2013. 139.)

 

Sama pätee aikuistenmaailmassa. Olen niin vakuuttunut, että tunneoppimista tulisi harjoittaa läpi elämän, sillä tuntuu että ihminen on aina jonkinlaisessa murroksessa ja silloin olisi tärkeä tunnistaa omia tunteitaan tai muiden. Toisten saappaisiin asettuminen on haastavaa, mutta pohtimisen arvoinen asia. Ymmärrystä tarvittaisiin lisää. Kiire ja hektinen elämä sekoittaa ajatuksia.

 

Olin seuraamassa ekaa kertaa alakoulun kuvaamataidontuntia. Opettaja kysyi tunnin jälkeen huomasiko kukaan ketkä oppilaat olivat tehostetun tuen saajia. Minä huomasin nämä oppilaat ja olin innoissani herkkyydestäni tunnistaa tuen tarvitsijat. Jokseenkin sisälläni syttyi näihin oppilaisiin palo, että miksi ihmeessä he ovat jotenkin stigmaisia? Minun mielestäni nämä lapset olivat hyvin taiteellisia ja luovia lapsia. He näkivät ja kokivat maailmaa ehkä eri tavalla, mutta se ei tehnyt heistä yhtään sen epänormaalimpia kuin muutkaan oppilaat. Minun mielestäni lapset saavat olla lapsia, eikä heitä voida lokeroida tai puristaa samanlaisten muottien lävitse.

 

Palautteen saaminen on vaikeaa, oli se sitten hyvää tai huonoa palautetta. Tarvitsen usein aikaa ajatuksilleni palautteen saamisen jälkeen, että pystyn kasaamaan kokonaiskuvan asioista. Vaikeita tilanteita ovat usein ne, jos jokin odottamaton reaktio tapahtuu vuorovaikutustilanteessa, esimerkiksi kun joku alkaa huutamaan pää punaisena ilman syytä. Näissä tilanteissa osaan ottaa etäisyyttä ja yritän arvioida mielessäni tilanteen vakavuutta.

 

Koen mielekkääksi työskennellä ihmisten kanssa. Jos jokin mieltäni askarruttaa, uskalla kysyä ääneen. Koen arvokkaaksi toisten näkemykset asioista. Niiden pohjalta pääsen luomaan ja muovaamaan myös omaa ajatusmaailmaani. Laajentamaan näkökenttää. Olen mielestäni reilu ja monissa tilanteissa tahdon ehkä hieman liiankin paljon pelata reiluilla säännöillä. Teen kompromisseja, mutta näiden taustalla pitää aina muistaa minimoida vahingot, koski se mitä asiaa tahansa. Epäoikeudenmukainen kohtelu puolin jos toisin ei tunnu minusta hyvältä.

 

Omien lasteni kautta kykyni sanattomaan viestintään on kehittynyt. Olen hyvin valpas aistimaan tunnetiloja. Usein tiedän jo etukäteen jos jokin asia harmittaa lasta ennen kuin edes kysyn.

 

Oppilaiden vanhempien kohtaaminen jännittää minua. Koskaan ei tiedä millaisella asenteella sitä kohdataan. Haluan olla avoin sekä avarakatseinen opettaja. Minä en tuomitse ketään hänen historiansa tai taustojensa perusteella. Kannustan avoimeen keskusteluun, sillä opettaja kaikkine kykyineen ei kuitenkaan voi olla ajatustenlukija. Toivon, että puoleeni käännyttäisiin asiassa kuin asiassa. Aina saa kysyä jos jokin askarruttaa mieltä. Niin minäkin toimin ja siihen oppilaitani kannusta täydellä sydämellä. Reija Salovaara ja Tiina Honkonen tuovat kirjassaan ”Rakenna hyvä luokkahenki” mahtavan ajatuksen, että lapsi ja nuori tarvitsevat täysijärkisen ja heistä aidosti kiinnostuneen aikuisen elämäänsä.

Vuorovaikutustilanteissa kehitytään. Salovaaran Ym mukaan, nuoruudessa ystävyys rakentuu ymmärtävälle vuorovaikutukselle. Ystävyyden kautta nuori pystyy peilaamaan itseään ja ymmärtämään tosiaan. (Salovaara ja Honkonen. 50-55.) En halua väittää että opettajan ja oppilaan välillä tulisi aina olla ystävävyys, mutta samat lainalaisuudet vallitsevat myös tässä suhteessa. Oppilaat tarvitsevat ymmärtävää aikuista, joiden kanssa on turvallinen olo. Haluan muistuttaa oppilaitani siinä, että kuinka pitkälle he ovat päässeet vuorovaikutussuhteissaan kun katsovat vaikka taakseen muutaman vuoden. Näin oppilaat oppivat arvioimaan konkreettisesti kehitystään.

 

Nikkola T., Rautiainen M., Räihä P. 2013. Toinen tapa käydä koulua. Vantaa. Hansaprint Oy. 139.

Salovaara R., Honkonen T. 2011. Rakenna hyvä luokkahenki. Porvoo. Bookwell Oy. 50-55.