Matkustaminen Keniaan, Masai Maraan
Olimme haaveilleet matkustamisesta safarille jo monta vuotta, kun viimein päätimme varata matkan kaukomatka toimiston kautta. Kaukomatka toimisto suunnitteli ja järjesti koko matkan, eli meidän täytyi vain maksaa kaikki suunnitelmat ja valmisteltava Suomessa tehtävät pakolliset asiat, kuten esimerkiksi rokotusten ottamiset.
Matkamme alkoi sateisena lauantaina Helsinki-Vantaan lentokentällä, josta lensimme välipysäkille, ja siitä jatkoimme matkaa Kenian pääkaupunkiin Nairobiin. Lentomatka kesti yhteensä noin 11 tuntia. Kun saavuimme Nairobin lentokentälle meidän täytyi samantien ostaa viisumit, jotka maksoivat 50 dollaria. Maksettuamme viisumit lähdimme etsimään matkaopastamme ja muita ryhmänjäseniä. Pihalle päästyämme löysimme oppaamme safarijeepin luolta ja muut ryhmäläiset olivat jo siellä. Matka kohti Masai Maraa alkoi. Matka kesti päälle kuusi tuntia, jonka jälkeen saavuimme meidän ensimmäiseen lodgeen, joka oli mökkimäinen telttarakennus. Teltat olivat sisältä siistejä, ja sänkyjen yläpuolella oli isot hyttysverkot. Illalla ulkona pimeni todella nopeasti, ja käydessämme nukkumaan kuulimme telttamme seinien läpi eläimien ääniä, joka oli todella jännittävää.