Koivujen lehdet vavahtelivat arkoina, jos oli tuulinen ilma. Keskikesän öinä niitten selkäpuolet olivat punaiset, mutta hopeanhohtavat, sillä sydänkesän aikana ei aurinko laskenut yölläkään. Se kierteli juhannuksen tienoilla Siskonrannan kylää veren värisenä yötä päivää paistaen. Kamareitten ja aittojen vuoteissa tytöt eivät osanneet nukkua, aurinko vyöryi matalalta yli vaarojen eikä se häikäissyt – sitä saattoi katsoa, lumoutua sen verisestä näöstä.