2 lk
Hyvää huomenta!
Tänään on pääsiäisviikon eli hiljaisen viikon maanantai, jota sanotaan myös malkamaanantaiksi.
Malka tarkoittaa tässä yhteydessä perinteiden mukaan sitä, että meidän on helppo huomata puutteita tai vikoja toisissamme, mutta vaikeaa nähdä näitä itsessämme.
- Nähdään ja kuullaan viikonlopun kuulumisia Meetissa klo 9.
- AamuMeetin jälkeen ope jatkaa Meetissa olevien toppuluokkalaisten kanssa tiistain matikan juttuja ennakoiden.
- Toput voivat ottaa Meettiin mukaan oman Kymppi-kirjansa.
Vko 15 tavoitteet
* Löydän päivän etäpuuhat Pedanetista.
* Treenaan lukemista ja luetun ymmärtämistä ottaessani selvää, mitä pitää tehdä.
* Osaan työskennellä itsenäisesti.
* Harjoittelen avun pyytämistä.
* Tunnistan omat voimavarani työskentelyssäni.
* Jatketaan vahvuusmatkaamme kekseliäästi.
Alla päivän puuhat.
Mukavaa päivä sinulle!
Äidinkieli
- Lue Lempin ensimmäisestä virpomisreissusta 10 min
* Kirjoitusvihko
- Keksi sanan HUISKA kirjaimista uusia sanoja (esim. hius).
- Kutakin kirjainta saa käyttää vain yhden kerran.
- Sanassa pitää olla vähintään kolme kirjainta.
- Kirjoita keksimäsi sanat vihkoosi.
- Lähetä kuva keksimistäsi sanoista opelle wapissa, tekstiviestikuvana tai sähköpostilla.
* HV s. 60
- Tee t. 3
-> Lue virke ja tee tarkkoja havaintoja kuvasta.
-> Merkitse virkkeen perään onko se oikein vai väärin.
- Tee t. 4
Musiikki- ja enkkuvälipala
Kertaa viime viikolla oppimaasi laulua.
-> Kuuntele ja laula mukana tästä linkistä Vaatelaulu
Lähde: Youtube
Käsityö
Tarvikkeet:
- WC-paperihylsy
- Vesivärit
- Valkoista, mustaa ja punaista paperia
- Liimaa
- Sakset
- Mustan tussin
1. Maalaa WC-paperihylsy haluamasi väriseksi vesiväreillä. Anna kuivua.
2. Leikkaa haluamasi värisestä paperista pitkät pupun korvat.
3. Halutessasi voit leikata myös hieman pienemmät sisäkorvat, jotka voit liimata suurempien korvien sisälle.
4. Liimaa korvat paikoilleen wc-paperihylsyn etureunaan.
5. Leikkaa valkoisesta paperista pienet ympyrät ja hieman pienemmät mustat ympyrät.
6. Liimaa mustat ympyrät valkoisten ympyröiden päälle.
7. Pupun silmät ovat nyt valmiit. Liimaa ne paikoilleen.
8. Leikkaa valkoisesta paperista pupulle pyöreähkö kuono ja liimaa se paikoilleen.
9. Leikkaa punaisesta paperista pupulle pyöreä nenä ja liimaa se paikoilleen.
10. Viimeistele pupusi. Katso pupukuvaa alla ja piirrä mustalla tussilla pupulle viiksikarvat ja suu.
Pääsiäispupusi on valmis. Ihastele sitä ja anna openkin ihastella lähettämällä siitä opelle kuva wapissa, tekstiviestikuvana tai sähköpostilla.

Lähde: Pinterest
EXTRATEHTÄVÄ:
Lue, mitä tarinaa perinteet kertovat
Vanhan tarinan mukaan jänis pelästytti sammakkolauman hyppäämällä niiden joukon keskelle.
Pelästyksissään sammakot loikkasivat veteen, pelästyttäen samalla kalat ja muut veden eläjät.
Koska jänis tunnetaan pelkurina, sitä nauratti kovasti se, että sitä, pelokasta jänöliiniä, näin pelättiin.
Se nauroi makeasti ja niin pitkään että sen suu on vieläkin ristissä.
Lähde: Ympäristötietokeskus Moreenia
Liikuntavälipala
Lähde metsäretkelle lähimetsään (kerro vanhemmillesi, minne menet)
ja tee alla olevia liikkeitä mahdollisuuksien mukaan
- Kiipeä 10 kertaa kivelle, hyppää alas. Olethan varovainen!
- Tasapainoile kaatuneen puunrungon päällä.
- Hyppää kaatuneen puunrungon yli.
- Laita kädet kaatuneen puunrungon päälle ja heittele jalkoja ilmaan.
- Laita kädet kaatuneen puunrungon päälle ja hyppää pupuhyppy rungon yli ja takaisin.
- Hyppää pikkukiveltä pikkukivelle.
- Hyppää kannon yli.
- Aseta kädet puuta vasten ja punnerra.
- Halaa puuta, nosta jalat puunrungon ympärille ja pysy siinä mahdollisimman pitkään.