Vko 34 - eskari alkaa

Ensimmäiset eskaripäivät

Eskari alkoi auringonpaisteessa ja vähän jännittynein mielin. Muutamat keltaiset tulivat vasta ekaa kertaa eskariin, mutta hienosti meni ensimmäiset päivät kaikilla.

Ollaan leikitty tsemppipiiriä, jossa heposti opitaan toisten nimiä, ja samalla itsetunto vahvistuu kun toiset kannustavat.
Myös oman nimen kirjoittamista harjoiteltiin. Eka kerta ei ollutkaan ihan helppo, sillä nimi piti tehdä luonnonmateriaaleista, kepeistä, kivistä tms. Mutta tämäkin onnistui hyvin kaikilta.

Omaa metsäpaikkaan pääsimme tutustumaan ja siellä lähtikin kaikilla leikit hyvin käyntiin. Majoja alkoi syntymään heti ensimmäisenä päivänä, ja seuraavana ne yleensä muuttivat jälleen muotoaan.

Kynä tehtävän teimme myös metsässä, jossa harjoiteltiin kuuntelua, hienomotorisia taitoja ja keskittymistä seuraa polkua-tehtävän parissa. Tämä ensimmäinen tehtävä meni hyvin, ja jokainen onnitteli itseään taputtamalla itseään päähän ja sanomalla "Hyvä minä!"

Lapsi tekemässä tehtävää metsässä.