20
PHILIPPE ROMBI: Hymne des Fraternisés
Vuonna 1914 joulukuussa 1. maailmansodan länsirintamalla sotilaat makasivat huutoetäisyydellä juoksuhaudoissaan. Sotatoimet oli aloitettu 5 kuukautta aiemmin. Sotilaat huusivat juoksuhaudoista toisilleen ja solmivat omine lupineen aselepoja joulun aikaan. Näiden aselepojen aikana jouluaattona ja joulupäivänä, rintamalla sotineet brittiläiset, ranskalaiset ja saksalaiset joukot nousivat asemistaan ja vaihtoivat kuulumisia ja tarvikkeita ei-kenenkään-maalla, hautasivat kuolleita ja pelasivat jopa jalkapalloa keskenään.
Kuva: Brittiläiset ja saksalaiset joukot pelaavat jalkapalloa jouluna 1914.
Kuva: Brittiläisiä ja saksalaisia sotilaita ei-kenenkään-maalla joulun aselevon aikana.
Tapaninpäivänä ampumiseen oli palattu. Noin 100 000 sotilasta otti osaa näihin jouluajan aselepoihin. Joulun aselepoihin ei suhtauduttu hyvällä. Kun Britannian pääesikunta kuuli, että useissakin paikoissa rintamalla oli "vietetty yhdessä joulua", siellä oltiin raivoissaan. Sotilaille lähetettiin ohjeet, joiden mukaan veljeily vihollisen kanssa oli ankarasti kielletty. Kun rintamasotilaat yrittivät saada aikaan vastaavanlaista joulurauhaa vuonna 1915, se onnistui vain hyvin harvoissa tapauksissa.
Vuonna 2005 julkaistiin Christian Carionin ohjaama elokuva nimeltään Joyeux Noël, suomeksi Päivä ilman sotaa. Elokuvan aiheena oli vuoden 1914 joulun ajan aselepo, josta elokuvan teon aikaan oli kulunut 90 vuotta. Elokuva on fiktiivinen versio tositapahtumista, mutta Saksan kruununprinssi Wilhelm lähetti todellakin Berliinin oopperan solistin esiintymän länsirintamalla etulinjaan. Elokuvan musiikin teki elokuvasäveltäjä Philippe Rombi ja elokuvassa kuullaan koskettava Hymne des Fratenisés useampaankin otteeseen. Tämä versio on elokuvan loppupuolelta, jääköön paljastamatta missä yhteydessä. Hymni jatkuu kuoroversiona ja sen jälkeen kappaleella Thème de l'absence. Orkesterina toimii Lontoon sinfoniaorkesteri, kuorona Chorale Scala.