7.4. ratkaisu s. 17 t. 4

4. Hae lisätietoa muusta kirjallisuudesta sekä internetistä ja tarkastele näkökulmia
tunteisiin psykologian eri suuntausten kautta. Miten seuraavat psykologian suuntaukset
selittävät tunteiden syntymistä ja ilmenemistä?

a) behaviorismi

Behaviorismi korostaa tunteiden oppimista ja sosiaalisen ympäristön vaikutusta
ehdollistumisteorioiden kautta. Klassisessa ehdollistumisessa tunteita opitaan reaktioina
aikaisemmin neutraaleina koettuihin ärsykkeisiin, kuten pelkoreaktiossa, jonka voi
käynnistää esimerkiksi jokin ääni. Välineellisen ehdollistumisen kautta ihminen oppii
vahvistamisen kautta, eli hänen toimintaansa vahvistetaan myönteisten tai kielteisten
vahvistuskokemusten kautta, kuten palkkioiden avulla. Tämä ohjaa ihmistä käyttäytymään
sellaisella tavalla, josta on hänelle hyötyä ja siitä seuraa myönteisiä asioita. Esimerkiksi
tunteita opitaan näyttämään sosiaalisissa tilanteissa sosiaalisten normien mukaisella tavalla.

b) kognitiivinen psykologia

Kognitiivinen psykologia keskittyy ihmisen tiedonkäsittelyn tarkasteluun. Tunteiden
kognitiivista merkitystä painottavissa teorioissa tunteiden nähdään syntyvän siinä vaiheessa,
kun ihminen tiedostaa tunnetilansa. Tunteet ovat näin ollen seurausta ihmisen omista
tulkinnoista. Niin ikään ihmisen tulkinta omasta fysiologisesta tilanteestaan määrää tunteen,
ei fysiologinen tila itsessään Schachterin ja Singerin kognitiivisuutta korostava tunneteoria
(adrenaliinikoe, 1962) on ollut näkökulman uranuurtajia. Heidän teoriastaan on käytetty
myös nimitystä "kahden komponentin tunneteoria".

c) psykodynaaminen psykologia

Psykodynaamisen näkökulman mukaan tunteet rakentuvat subjektiivisten ja usein
tiedostamattomien kokemusten kautta, jotka ovat varhaislapsuuden kokemusten
heijastuksia. Sigmund Freudin mukaan ihmisen on vaikea tiedostaa tunteitaan. Esimerkiksi
ahdistavia tunteita ja ajatuksia voi olla vaikea kohdata ja sitä kautta tiedostaa, jolloin ne
voivat tulla esiin epäsuorasti, kuten esimerkiksi unina tai vaikeasti tiedostettavina
ahdistuksen tunteina.

d) biologinen psykologia

Biologinen psykologia voidaan ymmärtää kattotermiksi kaikille niille psykologian osaalueille, joissa korostuu ihmisen toiminnan yhteys biologisiin ja hermostollisiin tekijöihin.
Biologisen psykologian osa-alueita ovat esimerkiksi neuropsykologia, fysiologinen
psykologia, psykofysiologia, evoluutiopsykologia ja käyttäytymisgenetiikka. Tunteiden
tutkimuksessa keskitytään tällöin hermoston toimintaan sekä evolutiivisten ja geneettisten
tekijöiden tarkasteluun. Biologisen psykologian tutkimustulosten pohjalta ei kuitenkaan
voida tehdä sitä johtopäätöstä, että jokin aivojen osa tai hermoston aktivaatio aiheuttaa
jonkin tietyn tunteen irrallaan psyykkisestä kokemuksesta.

e) humanistinen psykologia

Humanistinen psykologia korostaa psyykkiseen hyvinvointiin ja tunne-elämään liittyviä
kokonaisvaltaisia tekijöitä. Ihminen nähdään yksilönä, jota tulee lähestyä moniulotteisella ja
henkilökohtaisella tavalla. Humanistisen psykologian lähtökohtana on yksilön
kokonaisvaltaiseen tutkimukseen pyrkiminen sekä ihmisen luovuuden ja henkisen kasvun
ihannoiminen. Myös itsensä toteuttaminen ja taiteellinen itseilmaisu ovat olleet tärkeitä
alueita humanistisessa psykologiassa. Esimerkiksi tunne-elämä on yhteydessä yksilön
elämäntilanteeseen ja elämänhistoriaan. Tällöin tunteisiin vaikuttaminen on ainutlaatuinen
ja henkilökohtainen prosessi, johon liittyy tekijöitä, kuten oma yksilöllinen psyykkinen kasvu
ja itsensä toteuttaminen omassa elämässään. Humanistisella psykologialla on ollut
merkittävä rooli etenkin psykoterapian kehityksessä.