Vk16. 16-20.4.2024

Maanantai: Eskarit kävivät liikuntasalissa katsomassa lasten musikaali esityksen Keinulauta.
Tiistaina; muurahaisten matikassa tutustuttiin numero kymmeneen sekä kerrattiin lukujonoa. Tarinan, pienten tehtävien ja leikkien avulla saatiin numeroista harjoitusta eri tavoin.
Keskiviikko: Viime kerralla Seikkailujen eskarissa puhuttiin kiusaamisesta, ystävyydestä sekä asioista joihin voimme itse vaikuttaa tai jopa muuttaa. Tänään jatkoimme ystävyyden teemalla. Pohdimme millä tavoin itse voisi vaikuttaa siihen, että ryhmässä olisi mukava ilmapiiri toimia ja tehdä yhdessä. Keskustelun yhteydessä keksimmekin yhteisen tekemisen projektin, jonka avulla voimme erityisesti harjoitella yhdessä tekemistä ja suunnittelua . Jokainen suunnittelee omannäköisen ”minigolf” pisteen joka yhteisvoimin rakennetaan ja kootaan yhteiseksi radaksi. Viimeisessä vaiheessa ryhmä pääsemme yhdessä pelailemaan ja ehkä myös kutsumme muitakin ystäviä mukaan.
Torstaina; Tämän viikon matkustus leikki peruuntui ja siirtyi ensiviikolle. Aloitimme ”minigolf/ pelipisteiden rakentamisen täydellä innolla. Huikean hienoja keksintöjä alkoi rakentua valmiiksi. Perjantaina pelejä hiottiin yhteisvoimin ja testailtiin niiden toimivuutta. Muutoksia toimivuuden parantamiseksi tehtiin onnistuneesti ja sitten pisteet numeroitiin. Oli mukava nähdä miten miten yhteisvoimin ja erilaisin ideoin ja pohdinnoin saatiin aikaan mielenkiintoisia ja hyvin toimivia pelejä aikaiseksi. Seuraavassa vaiheessa pelit esitellään ja kootaan radaksi. Perjantaina pelattiin myös lautapelejä.