Jokaisen oppilaan parhaan mahdollisen oppimisen mahdollistamiseksi opettajan pitää osata tarkkailla luokkaansa ja tunnistaa oppilaiden erilaisia tarpeita ja oppimistyylejä. Se ei ole kuitenkaan helppoa, sillä opetuksen yksilöllistäminen vie paljon energiaa verrattuna siihen, että kylmäpäisesti opettaisi kaiken samalla tutulla kaavalla sillä riskillä, että oppilaat eivät sisäistä tietoa. Pohdin usein, miten voimavarani opettajana riittävät. Miten saan huomioitua jokaisen oppijan yksilöllisenä persoonana ja samalla pitäen mielessä työaikani ja oman hyvinvointini. Uskon, että oppilaiden tarpeiden huomioimiseen auttaa jo paljon oppilaiden kuuntelu ja se, että antaa oppilaille mahdollisuuden kertoa, millaista opetusta he kaipaisivat. Opetustapa, joka minusta tuntuu parhaalta ei luultavasti ole sitä kaikille muille, joten on tärkeä kuunnella toisia. Yksi opettaja ei tietenkään voi sisällyttää opetukseensa kahdenkymmenen oppilaan eriävää mielipidettä, mutta hyvässä tilanteessa opettaja saa napattua niistä edes joitain vaikutteita työhönsä. 

Luokalla ja sen sisäisellä ryhmähengellä on suuri merkitys oppimiseen. Haluaisinkin opettajana antaa tilaa oppilaiden tutustumiselle, jotta ilmapiiri luokassa olisi mahdollisimman rento. Tärkeää on myös tutustua itse opettajana oppilaisiin. Tuntemattomassa ryhmässä omien mielipiteiden kertominen ja avoin keskustelu voi helposti takkuilla ja oppiminen voi jäädä jännityksen jalkoihin. Tuttujen luokkakavereiden kanssa oppilaat voivat keskittyä enemmän oppimiseen. Integraatioryhmässä opiskelusta olen jo tässä lyhyessä ajassa ymmärtänyt ryhmän merkityksen oppimiselle. Itselleni kirjasta ulkoa opettelu ja tiedon koevastaukseen oksentaminen ei ole se paras tapa oppia, enkä tiedä onko se todellisuudessa kellekkään toimivaa vai pelkästään opittu tapa. Integraatioryhmässä olen kokenut tärkeäksi keskustelun ja sen kautta oppimisen. Kekustelu usein avartaa omaa näkemystä, kun kuulee toisten ajatuksia ja sitä kautta oppiminen voi usein olla todella tehokasta. En voi kuitenkaan olettaa, että tutustumisen kautta saan kaikki luokkalaiset ystävystymään, sillä luokka on täynnä erilaisia yksilöitä eivätkä kaikki varmasti tule toimeen keskenään. Pohdittavaa riittää siinä, miten saan silti luokan toimimaan yhteistyössä ja vältän suurimmat erimielisyydet ja etenkin kiusaamisen. Siihen minulla ei ole vielä vastausta. 

Olen pohtinut arvointia opettajan työssä paljon, sillä minulla on hieman ristiriitaiset ajatukset sen suhteen. Jonkinlainen arviointi on tarpeellista koulussa, sillä se kertoo selkeästi oppilaalle hänen kehityksensä tietyssä asiassa ja antaa myös tietoa niistä osa-alueista, jotka vielä vaativat oppilaalta kehitystä. Usein oppiminen on kuitenkin laajempaa kuin vain esimerkiksi kokeen arvosana, jolloin huono arvosana voi romahduttaa lapsen itsetunnon eikä hän välttämättä enää jaksa yrittää, sillä kokee itsensä huonoksi. Etenkin taito- ja taideaineiden arviointi on mielestäni hieman tarpeetonta. Esimerkiksi liikunassa parasta suoritusta tärkeämpää on positiivinen asenne ja osallistuminen tekemiseen omasta taitotasosta huolimatta. Oppilaiden suoriutumisen arviointi ei välttämättä rohkaise heitä osallistumaan ja yrittämään vaan voi jopa ajaa oppilasta ajattelutapaan "En minä tee, kun en kuitenkaan osaa ja muut ovat parempia." Jonkinlaista arvointia opettajan pitää kuitenkin suorittaa ja siihen on myös melko tarkat velvoitteet. Onkin pohdittava, miten arvioinnista saisi oppimista edistävää eikä leimaavaa. 

Opettajan on tärkeä huomioida työssään myös erilaiset lähtökohdat, joista oppilaat tulevat kouluun. Esimerkiksi maahanmuuttaja taustaiset oppilaat ja heidän kielitaitonsa on huomioitava opetuksessa. Mielestäni on opettajan tärkein tehtävä on kuunnella oppilasta, hänen kielitaitoaan ja sen asettamia tarpeita. Opettajalla ei luultavimmin itsellä ole minkäänlaista kokemusta siitä, millaista on elää vieraassa maassa ja käydä koulua vieraalla kielellä. Siksi opettajan tulisikin välttää omia oletuksia ja kohdata oppilas tasavertaisena muiden kanssa. Monikielisen oppijan matkassa-sivulla maahanmuuttajataustaiset ihmiset kertovat omista koulukokemuksistaan, niin hyvistä kuin huonoistakin. Kokemuksista oli mielenkiintoista kuulla, sillä poimin sieltä oivalluksia, joita en ole itse koskaan ajatellu, mutta jotka ovat todella tärkeitä huomioita tulevaa ammatiani ajatellen. Eräs henkilö Sayed kertoi haastattelussaan kokeneensa usein olonsa epätasa-arvoiseksi niin opettajan toimesta kuin muiden oppilaidenkin. Hän esimerkiksi kertoi, että eräällä äidinkielen tunnilla maahanmuuttajaoppilaat eivät olleet saaneet ollenkaan materiaalia ja pohtivat opettajan ajatelleen, että he eivät olisi kuitenkaan ymmärtäneet mitään, joten miksi tuhlata paperia. Opettajan mielestä tilanne ei välttämättä tuntunut isolta asialta, mutta tällaisista kokemuksista syrjäytetty oppilas voi tuntea alemmuutta muihin verrattuna. Haluankin pyrkiä opettajana antamaan kaikille oppilaille tasavertaista kohtelua, mutta yhteiskunnan asettamien oletusten takia se vaatii itsensä kriittistä tarkastelua. Voi olla vaikeaa huomioida toisissa sellaisia tarpeita, joita itsellä ei ole koskaan ollut.