Kuolemantapaus

Varautuminen ja toiminta kuolemantapauksissa

Surupakkaus
Koululla tulee olla niin sanottu surupakkaus, josta löytyy esimerkiksi kynttilöitä, surumusiikkia, asiayhteyteen sopivia runoja sekä tekstipohja päivänavausta varten.

Tiedottaminen
Rehtori vastaa tiedottamisesta, ellei vastuuta ole siirretty keskuksen johtajalle tai muille viranomaisille. Tiedottamisen tulee olla asiallista ja totuudenmukaista, mutta siinä tulee ottaa huomioon tietosuojaan ja oikeusturvaan liittyvät asiat. Muun henkilökunnan tulee kieltäytyä kohteliaasti tiedottamisesta.

Julkisuuden rajoittaminen
Rehtorin tulee pitää huolta siitä, että opetuksen julkisuus evätään suruvaiheen ajaksi perusopetuslain § 19 mukaisesti.

Keskustelu
Ryhmien opettajat huolehtivat siitä, että oppilaat pääsevät mahdollisimman pian purkamaan tunteitaan ja keskustelemaan tilanteesta siihen kykenevän aikuisen kanssa. Keskustelun tulee olla hienovaraista ja sen tulee pyrkiä rauhoittamaan oppilaita, luomaan turvallisuuden tunnetta sekä antamaan tulevaisuuden uskoa.

Jälkihoito
Rehtori sopii ryhmän kanssa tarvittavista toimenpiteistä. Niitä voivat olla esimerkiksi yhteydenpito kunnan kriisirymään, suunnitelmien tarkistaminen, asian jatkokäsittely päivänavauksissa ja oppitunneilla, oppilaiden mahdollisen oireilun havainnointi ja henkilöstön tarvitseman tuen suunnittelu ja toteutus.