Yhteistyö ja käytänteet kouluympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden sekä kouluyhteisön hyvinvoinnin tarkastuksissa
Koulun terveellisyys-, turvallisuus- ja hyvinvointitarkastus UKK
Miten usein tarkastus tehdään?
Joka kolmas vuosi.
Ketkä tarkastukseen osallistuvat?
Alueen terveydenhoitaja, kuraattori ja psykologi sekä oppilaskunnan ja huoltajien edustajat. Mukaan kutsutaan ehdottomasti aina myös terveystarkastaja.
Tarkastukseen voidaan mahdollisuuksien mukaan kutsua muidenkin valvontavelvollisten viranomaisten edustajia: työterveyshuolto, työsuojelu sekä kiinteistökeskus. Yleensä nämä tahot toteuttavat kuitenkin tarkastukset oman aikataulunsa puitteissa. Tällöin heidän kanssaan sovitaan vastuualueista sekä tietojen vaihdosta. Näin vältetään turhia päällekkäisyyksiä.
Mitä taustamateriaalia tarkastuksessa käytetään?
Taustamateriaalina käytetään kaikkia mahdollisia koulun hyvinvointia kuvaavia asiakirjoja. Katso tarkemmin tukimateriaalista.
Mitä tarkastusraportille tehdään?
Se toimitetaan koululle, mukana olleille viranomaisille sekä sivistysjihtajalle.
Miten toiminta jatkuu?
Toimenpide-ehdotusten toteutumista seurataan koulun oppilashuoltoryhmässä. Sivistysjohtaja seuraa korjausten edistymistä yhdessä koulun rehtorin kanssa.

Tukimateriaalia (linkit)
Terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva oppilaitos
Opas ympäristön ja yhteisön monialaiseen tarkastamiseen
Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa
Koulutusmateriaalia, Jyväskylä 13.1.2018