TO1 Opiskelijakuntatoiminta (1–5 op)
Opintojakson tavoitteena on aktiivinen vaikuttaja ja osallistuja. Opiskelija oppii vastuullisuutta, vuorovaikutustaitoja ja organisointia.
Opintopisteitä saa osallistumalla aktiivisesti hallituksen toimintaan. Vaikuttajana voi kuitenkin olla myös hallituksen ulkopuolella esimerkiksi nuorisovaltuustossa, Lukiolaisten liitossa tai muun vastaavan toimijan hyväksi tehdyssä toiminnassa, joten opintojakson suorittaminen ei edellytä hallitukseen kuulumista.
Keskeiset sisällöt
- osallistuminen opiskelijakunnan kokouksiin ja tapahtumiin
- aktiivinen, vapaaehtoinen työskentely koulussa ja järjestötoiminnassa
- aktiivinen yhteistyö opettajakunnan, koulun opiskelijoiden sekä koulun ulkopuolisten tahojen kanssa
Arviointi
Opintojakso arvioidaan arvosanalla suoritettu/hylätty. Opintojakson suorittaminen edellyttää aktiivista osallistumista. Opintojakson suorittamisesta päättävät rehtori ja opiskelijakunnan ohjaajat yhdessä.