Arvot ja toimintakulttuuri

YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI

Nilsiän yhtenäiskoulussa opetus pohjautuu valtakunnallisen ja Kuopion kaupungin opetussuunnitelman mukaisiin arvoihin.

Toiminta-ajatuksemme on, että haluamme luoda kouluumme viihtyisän, oppimista edistävän ja turvallisen ilmapiirin. Annamme nuorelle mahdollisuuden kasvaa itseensä luottavaksi, toiset huomioon ottavaksi ja vastuuntuntoiseksi ihmiseksi sekä kriittiseksi tiedonetsijäksi. Pyrimme siihen, että koulustamme lähtee tulevaisuuteen suuntautuvia, työtekoa arvostavia, luovia ja elämänmuutoksiin valmiita nuoria.

Koulussamme pyritään hyödyntämään koko henkilökunnan osaamista, lähiympäristöjä, yhteistyötahoja ja huoltajia. Tällöin oppiva yhteistyö toteutuu koulun jokaisessa ryhmässä. Myönteisen työskentelyilmapiirin ylläpitämiseksi annetaan positiivista palautetta ja järjestetään yhteisiä tapahtumia. Positiivista palautetta ja toimintamallia tukemaan alkoi koulussamme syksyllä 2013 HYVIS -kampanja, jonka tarkoituksena on kannustaa oppilaita positiiviseen toimintaan huomioimalla sekä ryhmien että yksilöiden myönteinen asenne ja toiminta.

Monipuolinen ja jatkuva opettajien välinen yhteistyö luo uusia ajatuksia sekä kannustaa omien tietojen ja taitojen jakamiseen työyhteisön hyväksi.

Myös oppilaille annettaan mahdollisuus vaikuttaa koulun asioihin, kuten opetuskokonaisuuksien sisältöjen opettamistapoihin (monialaiset oppimiskokonaisuudet). Välittömällä vuorovaikutuksella ja avoimella ilmapiirillä luodaan oppilaille mahdollisuus tuoda omia ajatuksia ja ideoitaan julki.

Toimiva ja motivoiva fyysinen oppimisympäristö edistää oppimista, hyvinvointia terveyttä ja turvallisuutta. Sen tulee tukea oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaista kasvua ja oppimista.

Tavoitteena on kehittää uutta opetussuunnitelmaa tehokkaasti tukeva oppimis- ja toimintaympäristö. Tämä mahdollistaa yhteistoiminnallisen ja ilmiöpohjaisen oppimisen sekä monipuolisten pedagogisten ratkaisujen toteuttamisen. Tavoitteena on myös edistää pedagogista hyvinvointia, jolloin viihtyisä ympäristö tukee oppimisen prosesseja ja parantaa oppimistuloksia, motivoi positiiviseen muutokseen koko henkilökuntaa sekä edistää yksilön kokonaisvaltaista kehitystä.

Koulussamme toiminnallista kulttuuria ja oppilaiden vastuunottoa tukevat alakoulun välituntipankki, koko koulun vihreä lippu –toiminta sekä oppilaskunnat. Liikkuva koulu ryhmien sekä tukioppilastoiminnan avulla saadaan vuorovaikutusta isompien ja pienempien oppilaiden välille sekä erilaisia ryhmittelyjä luokkatason sisällä. Koko koulua koskevaa yhteistä toimintaa ovat joulu- ja kevätkirkot.

Koulun vuosisuunnitelmassa kuvataan vuosittain toteutettavat monialaiset oppimiskokonaisuudet, niiden laajuudet, mukana olevat oppiaineet sekä oppilaiden osallisuus. Lisäksi kuvataan monialaisten oppimiskokonaisuuksien tavoitteet, sisällöt ja arviointikäytännöt, toteutumisen seuranta, toteutumisen arviointi sekä kehittäminen.

Nilsiän yhtenäiskoulun toimintaa ohjaavia ja tukevia suunnitelmia