Lähiliikuntapäivä 23.2.2017
Raitista ilmaa ja punaisia poskia -liikuntapäivä Juankosken koululla
Torstaina 23. päivä helmikuuta järjestettiin lähiliikuntapäivä Juankosken yläastelaisille. Oppilaat saivat itse valita kaksi lajia, joihin osallistuivat mieluiten.
Lajeina olivat pulkkamäki, luistelu, jääkiekko, valokuvasuunnistus, curling, norsupallo, kaukalopallo, hiihto ja lumiveistosten tekeminen. Kaikki toivat omat liikuntavarusteensa.
Oppilaat pääsivät kolmeksi tunniksi riemuitsemaan ulkoilmasta. Seitsemäs -ja kahdeksas-luokkalaisten vuoro oli aamupäivällä ja iltapäivällä oli yhdeksäsluokkalaisten vuoro olla ulkoilemassa.
Tekeminen oli monipuolista, joten kaikille riitti varmasti mieluista puuhaa. Opettajat olivat aktiivisia järjestäessään liikuntapäivää ja hekin saivat raitista ilmaa.
Sää oli kylmä ja tuulinen, mutta lämpimillä vaatteilla pärjäsi hyvin. Pieni lämmittelyhetki ei ollut pahitteeksi liikuntalajien välissä. Liikuntalajeista suosituin oli pulkkamäki, sillä se houkutteli eniten porukkaa ja mäki luisti hyvin. Aluksi liikkuminen ei kuulostanut kaikkien mielestä kiinnostavalle, mutta kun pääsi alkuun, tuli siitä hyvä mieli varmasti jokaiselle. Liikuntapäivän päätteeksi koulun täyttivät punaposkiset oppilaat.
Kiitos liikuntapäivän suunnittelijoille ja toteuttajille!
Sanni Kekäläinen (7c), Venla Räsänen (7a) ja Juulia Smolander (7a)