Uskonto
9 portfolio
Raamattu aiheet
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Työn palautus
8 lk UE : Kristinuskon maailma
Sisältö: - Tarkastellaan kristinuskoa maailmanlaajuisena ja sisäisesti moninaisena ilmiönä.Syvennytään kristinuskon syntyyn,leviämiseen ja jakaantumiseen kirkkokunniksi.
- Tarkastellaan suurimpia kristillisiä kirkkokuntia,niiden oppeja,eettisiä painotuksia sekä tapakulttuuria.Erityisesti tarkastelun kohteena ovat katolinen ja ortodoksinen kirkko sekä luterilaisen kirkon historia osana Euroopan ja Suomen historiaa. Myös muut protestanttiset kirkot sekä kristillisperäiset liikkeet 1900- ja 2000-luvuilla sekä uudistusliikkeet ovat mahdollisia sisältöjä esim.oppilastöiden kautta.
- Opetuksessa tutustutaan myös suomalaiseen katsomusperinteeseen ja kristillisiin yhteisöihin Hyvinkäällä.
- Tutustutaan kristinuskon näkymiseen mediassa ja politiikassa sekä taiteen eri aloilla.
- Tutustutaan kristittyjä yhdistäviin asioihin,ekumeniaan ja dialogiin
Tavoitteet:
- Oppilas saa välineitä oman maailmankatsomuksensa rakentamiseen ja jäsentämiseen.
- Ohjata oppilasta syventämään tietojaan kristinuskosta ja jäsentämään omaa suhdettaan kristinuskoon, luterilaisuuteen sekä eurooppalaisuuteen ja suomalaisuuteen.
- Medialukutaidon kehittäminen ja ajankohtaisten,opiskeltaviin sisältöihin liittyvien asioiden uutisointiin tutustuminen
- Kyky tunnistaa ja ymmärtää kristinuskon merkitystä nykymaailmassa ja kristinuskon kulttuurivaikutuksia.
- Tutustutaan uskonnollisen kielen symboliluonteeseen.
Arviointiperusteet:
Jatkuva monipuolinen näyttö,joka sisältää tuntityöskentelyn ja kotitehtävissä (vihkotyöt/tietoiskut/pohdinnat) annetun näytön osaamisesta. Pidetään myös kirjallisia kokeita, läksynkuulusteluja. Mahdollisesti myös arvioitavia projektitöitä:yksilö,pari-tai ryhmätöitä

7 lk Uskontojen maailma
Sisältö:
- Tarkastellaann uskontoa ilmiönä: uskonnon ulottuvuudet,pyhän-käsite,jumalakäsitykset sekä uskontojen luokittelutavat.
-Tarkastellaan suurten maailmanuskontojen levinneisyyttä,syntyhistoriaa,perusopetuksia ja vaikutusta kulttuuriin eri puolilla maailmaa.
- Tutustutaan lisäksi luonnonuskontoihin,uskonnottomuuteen sekä uskontokritiikkiin.
Tavoitteet: - Ohjata oppilasta havaitsemaan uskonnon ja kulttuurin vuorovaikutus sekä tunnistamaan uskontoon liittyvä moninaisuus.
- Ohjata oppilsta perehtymään uskontoihin ja katsomuksiin eri puolilla maailmaa sekä uskonnottomuuteen.
- Ohjata oppilasta tuntemaan eri uskontojen ja katsomusten tapoja ja symboleita sekä tunnistamaan uskonnollisia aiheita mediassa,maailmanpolitiikassa,taiteessa ja populaarikulttuurissa.
- Ohjata oppilasta perehtymään uskontojen ja katsomusten eettisiin periaatteisiin.
- Rohkaista oppilasta pohtimaan ihmisyyteen kuuluvia elämänkysymyksiä ja ajankohtaisia eettisiä kysymyksiä.
Arviointiperusteet: - Jatkuva monipuolinen näyttö,joka sisältää tuntityöskentelyn ja kotitehtävissä annetun näytön osaamisesta (ns. vihkotyöt ).Pidetään kirjallisia kokeita,läksynkuulusteluja. Mahdollisesti myös yksi arvioitava projektityö:yksilö,pari-tai ryhmätyö.