8-luokka
8-luokka
Korostetaan liikunnallista aktiivisuutta ja pyritään liikunnalliseen elämäntapaan ja terveyden edistämiseen ohjaten arvioimaan omaa tekemistä suhteessa kansallisiin liikuntasuosituksiin. Ohjataan turvalliseen, yhteisölliseen ja toiset huomioon ottavaan toimintaan ja oppimisilmapiiriin. Opitaan fyysisisä perustaitoja ja sovelletaan niitä eri liikuntamuodoissa. Opitaan työskentelemään vastuullisesti, sinnikkäästi itseään kehittäen vuorovaikutuksessa toisten kanssa, itsensä hyväksyen ja toisia kunnioittaen.Ymmärretään oman toiminnan vaikutus itseen ja muihin ja pyritään em. tavoitteisiin.
Sisältö
Tuetaan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä eri liikuntamuotojen avulla erilaisissa ympäristöissä eri vuodenaikoina hyödyntäen koulun tiloja, lähiliikuntapaikkoja ja luontoa monipuolisesti. Harjoitellaan fyysisiä ominaisuuksia, motorisia perustaitoja, tasapaino-, liikkumis- ja välineenkäsittelytaitoja. Tuetaan monikulttuurisuutta, itsensä hyväksymistä ja erilaisuuden suvaitsemista liikunnan keinoin. Hyödynnetänn mahdollisuuksien mukaan teknologiaa esim. taitojen oppimisessa, oman liikkumisen seuraamisessa ja toimintakyvyn kehittymisessä. Ohjataan terveyden edistämiseen omaa toimintakykyä arvioimalla ja havannoimalla. Ohjataan huolehtimaan omasta hygieniasta, omista ja yhteisistä liikuntavälineistä ja -varusteista. Ohjataan turvalliseen ja asianmukaiseen toimintaan erilaisissa liikuntatilanteissa ja -paikoissa. Syvennetään osaamista uimataidossa ja vesipelastustaidoissa.
Arviointi
Arvioinnissa otetaan huomioon työskentely ja yrittäminen liikuntatunnilla, työskentelytaidot, motoriset taidot, uima- ja vesipelastustaidot, vuorovaikutus ja toiminta oppimistilanteissa, liikunnan ja terveyden välisten yhteyksien ymmärtäminen, oman toimintakyvyn arvioiminen, ylläpitäminen ja kehittäminen, omista ja yhteisistä liikuntavälineistä ja -varusteista huolehtiminen, omasta hygieniasta huolehtiminen, vastuullinen ja sitoutunut toiminta kehittäen omaan toimintakykyä, toisten huomioonottaminen ja reilun pelin periaatteiden noudattaminen.
8 lk Liikunnan sisältö, tavoitteet ja arviointi
8. lk. LIIKUNTA ”Liikutaan yhdessä minäkäsitystä ja osallisuutta vahvistaen, taitoja soveltaen.” |
|||
Vuosiluokan tarkennetut tavoitteet |
Sisältöalueen painopisteet ja tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet |
Laaja-alainen osaaminen |
Arvioinnin kohteet |
Fyysinen toimintakyky |
|||
T1 kannustaa oppilasta fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan erilaisia liikuntamuotoja ja harjoittelemaan parhaansa yrittäen |
S1 Opettaja kannustaa ja ohjaa oppilaita kehittämään tasa-paino-, liikkumis- ja välineenkäsittelytaitojaan vuoro-vaikutuksessa muiden oppijoiden kanssa erilaisissa ympäristöissä eri vuodenaikoina monipuolisia harjoitteita käyttäen. Oppilas osallistuu aktiivisesti tunteihin yrittäen parhaansa ja kehittyen em. taitojen soveltamisessa. Oppilas harjoittelee sosiaalisten taitojen ja tunne-taitojen soveltamista sekä teknologian hyödyntämistä oppimisessa. Oppilas ymmärtää oman tekemisensä vaikutuksen itseensä ja muihin. |
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot |
Työskentely ja yrittäminen |
T2 ohjata oppilasta harjaannuttamaan havaintomotorisia taitojaan eli havainnoimaan itseään ja ympäristöään aistien avulla sekä tekemään liikuntatilanteisiin sopivia ratkaisuja |
S1 "kesälajit/talvilajit"/sisä-ulkolajit, suunnistus, pallopelit, musiikkiliikunta kognitiivisia prosesseja S1tukien aistitoimintoja käyttäen |
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot L4 Monilukutaito |
Ratkaisujen teko erilaisissa liikuntatilanteissa |
T3 ohjata oppilasta harjoittelun avulla kehittämään tasapaino- ja liikkumistaitojaan, jotta oppilas osaa käyttää, yhdistää ja soveltaa niitä monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä, eri vuodenaikoina ja eri liikuntamuodoissa |
S1 Staattinen ja dynaaminen tasapaino esim. voimisteluvälineillä ja -telineillä kehonhallintaharjoitteet erilaisissa liikuntaympäristöissä: jääliikunta, talviliikunta, musiikki- ja tanssiliikunta |
L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot |
Motoriset perustaidot (tasapaino- ja liikkumistaidot), eri liikuntamuodoissa |
T4 ohjata oppilasta harjoittelun avulla kehittämään välineenkäsittelytaitojaan, jotta oppilas osaa käyttää, yhdistää ja soveltaa niitä monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä, eri välineillä, eri vuodenaikoina ja eri liikuntamuodoissa |
S1 Opettaja kannustaa oppilasta harjaannuttamaan kehon karkeamotorisia taitoja esim. väline- ja telinevoimistelun, perusliikunnan, luontoliikunnan, musiikki- ja tanssiliikunnan, jää- ja talviliikunnan ja pallopelien avulla erilaisia välineitä. liikuntaympäristöjä ja vuodenaikoja hyödyntäen sekä teknologiaa apuna käyttäen. Oppilas harjoittelee aktiivisesti ja monipuolisesti välineenkäsittelytaitoja eri ympäristöissä monenlaisilla välineillä oppien käyttämään ja yhdistämään niitä tarkoituksenmukaisesti. |
L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot |
Motoriset perustaidot (välineenkäsittelytaidot) eri liikuntamuodoissa |
T5 kannustaa ja ohjata oppilasta arvioimaan, ylläpitämään ja kehittämään fyysisiä ominaisuuksiaan: voimaa, nopeutta, kestävyyttä ja liikkuvuutta |
S1 Esim. kuntopiirit, kamppailulajit, venyttely, uinti, hiihto, luistelu, pallopelit, juoksu. Esim. alku- ja loppuverryttelyt, kehonhuolto ja venyttely, erilaiset nopeutta, voimaa ja kestävyyttä tukevat harjoitteet. Toimintakykytestit/fyysisen kunnon testit |
L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot |
Fyysisten ominaisuuksien arviointi, ylläpito ja kehittäminen |
T6 vahvistaa uima- ja vesipelastustaitoja, jotta oppilas osaa sekä uida että pelastautua ja pelastaa vedestä |
S1 uintitekniikoiden kehittäminen, vesipelastustaitojen kehittäminen |
L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot |
Uima- ja vesipelastustaidot |
T7 ohjata oppilasta turvalliseen ja asialliseen toimintaan |
S1 sääntöjen ja annettujen ohjeiden noudattaminen asianmukaiset varusteet välineiden ym. asianmukainen käyttö |
L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen |
Toiminta liikuntatunneilla |
Sosiaalinen toimintakyky |
|||
T8 ohjata oppilasta työskentelemään kaikkien kanssa sekä säätelemään toimintaansa ja tunneilmaisuaan liikuntatilanteissa toiset huomioon ottaen |
S2 Reilun pelin sääntöjen noudattaminen liikuntatunneilla, -tehtävissä, erilaisissa koulun edustustehtävissä Rentoutusharjoitukset |
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen |
Vuorovaikutus- ja työskentelytaidot |
T9 ohjata oppilasta toimimaan reilun pelin periaatteella sekä ottamaan vastuuta yhteisistä oppimistilanteista |
S2 Reilun pelin periaatteiden noudattaminen tunteiden käsittelyn kehittäminen liikunnan avulla, auttaminen, yhteistyö, toisen näkökulman huomioonottaminen, neuvottelu- ja päätöksentekotaidot |
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen |
Toiminta yhteisissä oppimistilanteissa |
Psyykkinen toimintakyky |
|||
T10 kannustaa oppilasta ottamaan vastuuta omasta toiminnasta ja vahvistaa oppilaan itsenäisen työskentelyn taitoja |
S3 Opettaja kannustaa itsearviointiin liikuntapäiväkirja liikuntapaikoille siirtyminen, välineistä ja varusteista huolehtiminen |
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot |
Työskentelytaidot |
T11 huolehtia siitä, että oppilaat saavat riittävästi myönteisiä kokemuksia omasta kehosta, pätevyydestä ja yhteisöllisyydestä |
S3 Opettaja auttaa oppilasta myönteisen minäkuvan kehittymisen tukeminen vuorovaikutus onnistumisen mahdollistaminen turvalliset ryhmät |
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu |
|
T12 auttaa oppilasta ymmärtämään riittävän fyysisen aktiivisuuden ja liikunnallisen elämäntavan merkitys kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille |
S3 Opettaja kannustaa oppilasta aktiiviseen ja liikunnalliseen elämäntapaan esim. toimintakykytestit/fyysisen kunnon testit. Move-testi |
L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot |
Oman kunnon kehittymisen seuranta - > itsearvointi, harjoitteluohjelman luominen |
T13 tutustuttaa oppilas yleisten liikuntamuotojen harrastamiseen liittyviin mahdollisuuksiin, tietoihin ja taitoihin, jotta hän saa edellytyksiä löytää itselleen sopivia iloa ja virkistystä tuottavia liikuntaharrastuksia |
S3 Opettaja kannustaa oppilasta paikalliseen liikuntatarjontaan tutustumiseen |
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot |