Oppilaiden osallistaminen

Kummioppilaat

Koulussamme on säännöllistä kummioppilastoimintaa luokkien välillä. Isommat kummit toimivat pienempien oppilaiden oppaina, tukena ja isoina leikkikavereina välitunneilla. Pienet kummit tuovat taas mukavaa vaihtelua isompien oppilaiden rutiineihin: pääsevätpä isommat oppilaat toimimaan lukuläksyn kuuntelijoina, leikittäjinä ja tuikitärkeinä apuopettajina. Kummitunteja odotetaan aina innolla, ja niillä tunneilla on aina mukavaa vilinää tiedossa.

Kummitunteja pyritään järjestämään mahdollisuuksien mukaan, kuitenkin vähintään 1-2 kertaa kuussa.

Skidisterit

Skidisterit ovat koulumme oppilaskunnan hallitus, joka valitaan lukuvuosittain. Tänä lukuvuonna skidistereihin kuuluu kaksi oppilasta jokaiselta luokka-asteelta. Oppilaat ovat valinneet luokkien edustajat alkusyksystä. Skidisterit kokoontuvat 1- 3 kertaa kuukaudessa. He tuovat esille oppilaiden ajatuksia ja näkemyksiä koulutyöhön liittyvistä asioista. Lisäksi he järjestävät muille oppilaille ohjelmaa / virkistystä lukuvuoden aikana, esim. juhlapäivien yhteydessä.

Välkkäritoiminta

Liikuntatuntien ohella välitunnit ovat yksi helpoimmista ja luontevimmista tavoista lisätä koulupäivien aikaista liikkumista. Välituntien aikana mahdollistuu vapaampi tekeminen ja liikkuminen yhdessä kavereiden kanssa. Välkkärit ovat 5. ja 6.-luokan oppilaita, jotka toimivat koulunsa muiden oppilaiden ohjaajina välitunneilla. Välkkäri-toiminnan sisältö koostuu erilaisista peleistä, leikeistä tai leikkimielisistä turnauksista. Välkkäri koulutetaan tehtäväänsä ja hän organisoi Välkkäri-toimintaa yhdessä muiden Välkkäreiden kanssa opettajan tukemana. Välkkärit huolehtivat myös koulumme välituntivälinelainaamosta, josta löytyy monipuolisesti leikki- ja liikuntavälineitä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä