Tunnilla ei kannata pitää taukoja

Tekijä: Jonna Dada
Niko Fogelberg kertoo mielipidekirjoituksessaan (helsingin sanomat 28.10.2025) siitä, miten suomalaisissa kouluissa istutaan liikaa. Hänen mielestä se väsyttää ja heikentää oppimista ja, että jo pienikin lisäliike oppituntien aikana voi parantaa keskittymistä. Hän kertoo myös, että hänen jollain tunnilla käydään ulkona hengittämässä raitista ilmaa.
Minun mielestä ei tarvitse, koska meillä on kuitenkin tunnin jälkeen pieni tauko tai välitunti ja tunti kestää vain 45 minuuttia. Minusta taukoja ei tarvitse olla tunnilla, koska sitten on myös vähemmän aikaa tunnilla opiskelemiseen. Jos taukoja olisi kesken tunnin niin moni varmaan sen jälkeen ei enää keskittyisi asiaan.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Salla Järvenpää

Hyvä vastine, asiasisältö on hienosti kunnossa! Viimeisestä virkkeestä puuttuu pilkku, mutta muuten oikeinkirjoitus on myös mallikasta.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.