Leiridisko// Elma ja Siri

Diskoon valmistautuminen venyi vähän, koska osa oli uimahallissa uimassa ja kävi sen jälkeen vielä suihkussa. Kokoonnuimme huoneistomme aulaan ennen lähtöä. Lähdimme vähän yli kahdeksan kohti PiiSpaata, jossa disko pidettiin. Diskossa oli aluksi vähän tylsää, mutta vähän ajan päästä alkoi soimaan parempaa musiikkia. Siinä vaiheessa aloimme tutustumaan muiden koulujen oppilaisiin ja pitämään heidän kanssa hauskaa. Kävimme myös jossain kohdassa ulkona, koska diskohuoneessa oli niin kuuma ja huono ilma. Venla, Elma, Anni ja Olivia tutustuivat Ilmajokilaisiin poikiin, joiden kanssa he vieyyivät aikaa diskossa. Myös muutama meidän koulun poika liittyi heidän seuraan. Osa luokkien oppilaista tanssi diskossa illan viimeisiin hitaisiin asti, vaikka moni olikin jo lähtenyt. 

Diskon jälkeen kokoonnuimme meidän majoituksen aulaan ja aloimme pelaamaan pantomiimiä. Menimme ensin aakkosjärjestykseen, jonka jälkeen meidät jaettiin 4-5 hengen ryhmiin. Saimme jonkun tapahtuman tai asian, joka on tapahtunut 5-6 luokalla. Saimme hetken harjoitus aikaa. Sen jälkeen esitimme pantomiimit muille ja muut yrittivät arvata. Kaikkien ryhmien esitykset olivat super hauskoja. 

Saimme vielä hetken vapaa-aikaa ennen hiljaisuutta. Elma,Venla ja Anni menivät "taas"poikien huoneeseen. He viettivät siellä varmaan enemmän aikaa, kuin heidän omassa huoneessa.

-Elma ja Siri-Anna
 

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin