Projekti syksystä toukokuun 15. päivään
Voit jakaa kirjoitelmasi esimerkiksi seuraavaan kolmeen kappaleeseen.
Kerro, miten homma syksyllä aloitettiin. Millaista roolia sinä toivoit ja millaisen roolin sinä sait?
Kerro syksyn alun ja tämän kevään projektin etenemisestä. Pitkään oltiin ensin väistökoululla; mitä siellä tehtiin, miten siellä toimittiin.
Ennen yökoulua mentiin lukiolle, jossa käytiin sitten kerran viikossa. Miten siellä alkuun sujui, kun ei ollut vielä kaikki soittimet, lavasteet jne.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.