Yhdyssanatehtävän uusinta - tee huolella ohjeen mukaan

Tehtävä 1

Kopioi allaoleva teksti. Palauta merkintä. Liitä teksti ja tee siihen tarvittavat korjaukset. Tallenna/palauta merkintä.

Korjaa kirjoitusvirheet.


Isoja alkukirjaimia pitää valmiina olevien lisäksi löytää 5 kappaletta.
Pisteitä puuttuu vain 1 kappale.
Kysymysmerkkejä tarvitaan 1 kappale.
Yhdyssanoja pitäisi löytää peräti 12 kappaletta. Niistä yhdessä on yhdysmerkki.

Hämmästynyt Riimikissa oli saanut tiistaipäivänä kirjeen ulkomailta. Epäselvän osoitteen vuoksi. Pikakiidon lähetti oli joutunut toimittamaan kirjeen lähikaupan posti lokeroon. Kirje näytti matkanneen pitkän matkan valtameren yli, sillä postimerkissä komeili Vapaudenpatsas ja postileima oli englanniksi. Kissa tunnisti kirjekuoresta ainoastaan sanan Washington, jonka se tiesi Yhdysvaltojen pääkaupungiksi. "Kuka minulle nyt kirjeen lähettää" kissa kyseli ääneen avatessaan kirjetta valintatalon tuulikaapissa.
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä