Kirje tuntemattomalle sotilaalle

Kirjoita kirje

Tavallisen postin rinnalle perustetun kenttäpostin on arvioitu kuljettaneen toisen maailmansodan vuosina sota- ja kotirintaman välillä jopa 1,3 miljardia postilähetystä. Valtava luku tarkoittaa, että keskimäärin jokainen Suomen sotilas kirjoitti yhden kirjeen joka ikisenä päivänä yli kolmen vuoden ajan.

Sota-ajan kirjeisiin liittyy poikkeuksellisen paljon tunteita. Sota-aikana kirje oli elonmerkki, jota odotettiin malttamattomana kotona ja Karjalan metsissä. Kun kirje saatiin, sitä ei heitetty lukemisen jälkeen pois. Taisteluiden erottamille läheisille kirjeistä tuli aarteita, jotka säästettiin ja luettiin uudestaan ja uudestaan.

Kirjeitä kirjoitettiin puolisolle, lapsille, vanhemmille ja muille sukulaisille, ystäville, naapureille ja aivan tuntemattomillekin. Kirjeiden merkitys ymmärrettiin sodan alusta alkaen, ja esimerkiksi sanomalehdissä kehotettiin kirjoittamaan sotilaille iloisia ja reippaita kirjeitä.

TEHTÄVÄ: Kuvittele, että sinulla olisi sotarintamalla sotilas (tuttu tai tuntematon), jolle kirjoitat kirjeen. Mieti, mitä haluasit sanoa hänelle. Kertoisitko kuulumisia kotoa? Miten rohkaisisit ja kannustaisit? Haluaisitko kenties kiittää?
Muista, että kirjeessä kuuluu aina olla paikka ja päiväys, alkutervehdys, kiitos saadusta kirjeestä sekä tietenkin lopputervehdys allekirjoituksella
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä