Kirjailija Juha Itkonen halusi imeyttää musiikin lauseisiinsa. Sen rytmin, ne tunteet.

Hän pyrki siihen, että sekä uusi Palatkaa perhoset että sen edeltäjä Anna minun rakastaa enemmän (2005) olisivat todella musiikkikirjoja, niin aiheen kuin kielen tasolla.

– Tiedostan, että metsästän valkoista valasta, mahdotonta juttua, kun yritän tavoittaa sanoilla samanlaisia tunteita kuin sävelillä.

– Se on vaikeaa, koska musiikki koskettaa tunteita niin välittömästi. Musiikki ohittaa tiedostavan tason, kun taas lukiessa on aina prosessori välissä.

Musiikin ja kirjoittamisen yhteys on Itkoselle syvä. Hän on ollut musiikin kanssa tekemisissä lähes koko ikänsä.

Klassista pianoa hän ryhtyi soittamaan seitsenvuotiaana, ja se pysyi mukana lukion loppuun asti.

Täysi-ikäistymisen aikoihin hän liittyi bändiin. Ensin sen nimi oli Sidetalk, sitten Side ja lopulta vaihtui kieli suomeksi ja bändi sai nimen Helmi. Yhtye jahtasi levytyssopimusta, muttei sellaista koskaan saanut.

Vuonna 2001 Itkonen siirsi soittokamat sivuun ja alkoi keskittyä kirjoittamiseen. Kahden vuoden päästä ilmestyi esikoisromaani Myöhempien aikojen pyhiä.

Muutama vuosi sitten bändiharrastus tuli takaisin, kun Itkonen liittyi ryhmään nimeltä Musiikillinen kollektiivi Roihuvuori.

Vahva side musiikkiin näkyy siinä, miten Itkonen aistii kielen.

– Ajattelen kirjoittamista korostetun rytmisesti. Monet tai jopa kaikki hyvät kirjoittajat kiinnittävät huomiota rytmiin, mutta minulla on siihen erityinen suhde.

Musiikki kytkeytyy myös Itkosen mieliteemaan, aikaan ja muistoihin.

Palatkaa perhoset -romaanissa kerronta etenee ajassa sysäyksittäin, yksittäisten laulujen synnyttämien assosiaatoiden kautta. Merkitykselliset kappaleet kantavat vahvoja muistijälkiä.

– Uskon, että se on yleinen taipumus. Aivomme toimivat niin. Tälle ajatuksellehan on rakennettu koko Suomilove -ohjelman konsepti. Olen ohjelman suuri ihailija, Itkonen naurahtaa. Kuuntele Palatkaa perhoset -romaanin soundtrack Juha Itkosen koostama Spotify-soittolistana: