Reaaliaineiden arviointi
KAIKKI REAALIAINEET
Suorituksia arvioitaessa kiinnitetään huomiota erityisesti seuraaviin näkökohtiin.
Kypsyyttä osoittavat esimerkiksi:
• Asioiden käsittely ilmentää tietojen ja taitojen itsenäistä hallintaa ja kykyä niiden soveltamiseen.
• Vastaus osoittaa monipuolisia ja kehittyneitä tiedonkäsittelytaitoja.
• Tehtävän kannalta olennaisia tietoja on riittävästi.
• Kokonaisuus on jäsennelty ja asiasisällöltään johdonmukainen.
• Syitä ja seurauksia tarkastellaan asianmukaisesti eri näkökulmista.
• Esitetyt väitteet perustellaan selkeästi.
• Tehtäviin liittyviä aineistoja käytetään tarkoituksenmukaisesti.
• Esitetyt tiedot asetetaan laajempiin asiayhteyksiin.
• Erityisesti pohdiskelua edellyttävissä tehtävissä erotetaan tosiasiat, perustellut kannanotot ja mielipiteet.
• Annettuja työkaluja on käytetty tarkoituksenmukaisesti.
Matemaattista käsittelyä edellyttävissä tehtävissä suureyhtälöt ja kaavat on perusteltava
tavalla, joka osoittaa kokelaan hahmottaneen tilanteen oikein ja soveltaneen ratkaisussaan
asianmukaista periaatetta tai lakia.
Suorituksen arvoa alentavat esimerkiksi:
• Suorituksessa on selviä asiavirheitä.
• Ajatukset on ilmaistu epäselvästi tai epätarkasti.
• Esitetyt tiedot osoittavat, että kokelas on käsittänyt tehtävän väärin, tai ne ovat muuten tehtävänannon kannalta epäolennaisia; vastauksen pituus ja detaljien määrä eivät
sinänsä ole ansioita.
• Vastaus rakentuu pelkästään mielipiteiden varaan.
• Suorituksessa toistetaan samoja asioita.
• Suorituksessa esitetään selvästi lain tai hyvän tavan vastaisia lausumia
Yleisten arvosteluperusteiden lisäksi painotetaan kunkin reaaliaineen luonteen mukaista
esitystapaa ja kielenkäytön täsmällisyyttä.
Lue lisää määräyksistä ja arvioinnista tästä linkistä.