Yhdeksäsluokkalaiset kävivät Turun Yrityskylässä, he pääsivät osallistumaan pelitilanteeseen, jossa he johtivat tiimeihin jaettuna kansainvälisillä markkinoilla toimivaa Wärtsilää. Pelissä yhdistyvät digitaalinen pelijärjestelmä sekä fyysinen oppimisympäristö ja siellä tapahtuva vuorovaikutus. Yrityskylä Yläkoulun peliareenalla oppilaat johtivat kilpaa yritystä kansainvälisillä markkinoilla. Oppilaiden toisiaan vastaan kilpailevissa johtoryhmissä jokaisella oppilaalla oli oma vastuualueensa. Pelin aikana tiimit valmistivat ja myivät tuotettaan asiakkaille ja johtavat yritystä yhden vuoden ajan. Voittajatiimi oli se, joka oli saanut kasvatettua hyvän liiketuloksen lisäksi eniten mainettaan. Pelissä yhdistyvät digitaalisuus ja vuorovaikutus. Yrityskylä Yläkoulu kehittää tutkitusti nuorten talousosaamista. Päivän aikana osa oppilaista kävi myös keilaamassa, bisneslounas kuului myös päivän ohjelmaan. Toiminnallinen Yrityskylävierailu toteutettiin 21.4. ja 22.4.2022.