OPPILASKUNTA

MITÄ OPPILASKUNTA ON?

Keskustan yläkoulussa toimii oppilaiden muodostama oppilaskunnan hallitus, jonka toimintaa ohjaa oppilaskunnan vetäjä Auli Forsell. 

Lukuvuonna 2022-2023 oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana toimii Atte Koivisto.
Lukuvuoden alussa jokaisesta luokasta valitaan edustaja(t) oppilaskunnan hallitukseen. Nämä edustajat toimivat viestin välittäjinä oman luokkansa ja hallituksen välillä. Oman luokan edustajalle voi ehdottaa kouluun liittyviä muutoksia, teemapäiviä ja tapahtumia. Asiat käsitellään sen jälkeen oppilaskunnan hallituksen kokouksessa. Oppilaskunnan hallituksen jäsenet ovat mukana koulussa toimivissa opettajien tiimeissä täysivaltaisina jäseninä ja näin ollen oppilailla on mahdollisuus vaikuttaa suoraan koulupäivän kulkuun.

Oppilaskunta pyörittää kahviota, josta oppilaat voivat ostaa välitunnilla pientä syötävää ja juotavaa. Oppilaskunnan hallitus osallistuu teemapäivien järjestämiseen ja organisoi erilaisia tempauksia pitkin kouluvuotta. Oppilaskunnan hallitus osallistuu myös teemapäivien ja juhlien järjestämiseen ja juhlapuhujina usein toimivatkin oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. 

Oppilaskuntaan kuuluvat kaikki koulun oppilaat.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä