Miten oppia matikkaa?
Matematiikka voi toisinaan tuntua hankalalta. Siihen voivat vaikuttaa monet tekijät. Matematiikka on oppiaineena hierarkinen. Se tarkoittaa sitä, että aiemmin opitun päälle rakennetaan uutta. Eli esimerkiksi kertolaskut on opittu jo alakoulussa, nyt niitä käytetään sujuvasti laskuissa. Monet laskusäännöt olet myös oppinut jo alakoulussa. Joskus, jos näissä taidoissa on vaikeuksia, voivat yläkoulun laskut tuntua haastavilta. Mikäli tarvitset avuksi esimerkiksi kertotaulutaulukon, pyydä sitä opettajaltasi. Matematiikan opiskelussa on tärkeää:
Kuuntele opettajan ohjeet!
Opettaja kertoo ratkaisun vaiheet. Opettaja myös selittää, mitä erilaiset matematiikan termit tarkoittavat.
Laske!
Laske, laske ja laske. Jotta oppii jonkun matemaattisen laskutavan, pitää sen yliautomatisoitua muistissa. Tämä tarkoittaa sitä, että laskemista on tapahtunut niin monta kertaa, että vielä aikojenkin päästä muistat, miten se tapahtuu. Esimerkiksi osaat niinsanotut plus-laskut, vaikka unissasi.

Kertaa!
Oikeaa oppimista tapahtuu vasta, kun tieto siirtyy työmuististasi pitkäkestoiseen muistiin. Tämän takia on tärkeää tehdä kotona laskut ja kerrata myös kokeeseen laskemalla koealueen laskuja. Mitä enemmän lasket, sitä nopeammin osaat ratkaista tehtävät.
Pyydä apua!
Joskus jotkut asiat ovat vaikeita ja ne eivät yrityksistä huolimatta aukea. Silloin on hyvä pyytää opettajalta apua tai mennä tukiopetukseen. Muista, että kaikki ovat siihen oikeutettuja.
Positiivinen asenne!
Ihmisen mieli on siitä omituinen, että jos päätämme, että joku asia on vaikeaa, se varmasti on sitä. Mutta voimme myös päättää, että minä selviän tästä ja opin tämän!