Yleisiä käytänteitä

Hoidon aloittaminen

Lapsen ja vanhempien on hyvä käydä tutustumassa päiväkotiin etukäteen. Perheen kanssa käydään yhteinen aloituskeskustelu, jossa keskustellaan kaikista hoitoon liittyvistä asioista. Aloituskeskustelu voidaan sopia käytäväksi myös lapsen kotona. 

Hoitoajat

Sillankorvan päiväkoti aukeaa klo 6.30 ja sulkeutuu viimeistään klo 17.30. Jos lapsesi tarvitsee hoitoa näiden aikojen ulkopuolella, hoitopaikkana on silloin Hankasalmen kunnan vuorohoitopäiväkoti Metsätähti. 

Lapsen hoitoaika sovitaan hoitoon hakiessa päivähoitosopimuksessa. Monesti kuitenkin on niin, että hoitoajat vaihtelevat päivittäin ja viikottain.
Lasten hoitoajat ilmoitetaan aina sähköisesti Edlevon kautta. Huomaattehan, että hoitoaikailmoitus koskee kaikkia lapsia eli ilmoitus tulee tehdä, vaikka hoitoaika olisi päivittäin sama.  

Toivomme teidän ilmoittavan hoitoajat mahdollisimman pitkälle aikavälille, sillä ennakointi helpottaa työvuorojen suunnittelua. Tällöin osaamme varata oikean määrän henkilökuntaa ja turvata näin myös lasten turvallisuuden. Hoitoajat on pitänyt aiemmin ilmoittaa viimeistään edellisen viikon maanantaina. Edlevo sulkeutuu kuitenkin jo sunnuntai-iltana. Esimerkiksi: viikon 8 (21.-27.2.) hoitoajat tulee ilmoittaa su 13.2. klo 23.59 mennessä. 

Pyydämme ilmoittamaan myös lasten poissaoloista mahdollisimman pian, jotta osaamme kohdentaa henkilöstöresurssit oikein. Hoitoaikamuutokset ja äkilliset poissaolot voi ilmoittaa tekstiviestitse tai soittamalla. Äkillisen poissaolon voi ilmoittaa myös Edlevon kautta maksimissaan kahdelle peräkkäiselle päivälle.  

Jos lapsen hoitoaika muuttuu (esimerkiksi kesken päivän) on siitä ilmoitettava päiväkodille mahdollisimman pian. Jos lapsen hakija myöhästyy yli 15 minuuttia sovitusta hakuajasta, pitää siitä ilmoittaa päiväkotiin.
Erityisen tärkeää hoitoaikojen ilmoittaminen on osa-aikahoidossa olevilla lapsilla (10 tai 15 päivää kuussa). Jos lapsi ei tulekaan hoitoon, eikä asiasta ole ilmoitettu viimeistään edellisenä päivänä klo 15 mennessä, luetaan päivä hoitopäiväksi. Sairauspoissaolot myös ovat hoitopäiviä.

Päivähoito luovuttaa vastuun lapsesta huoltajalle, kun tämä saapuu päivähoitopaikkaan ja kohtaa lapsen sekä henkilökunnan edustajan.

Kerrothan etukäteen, jos lastasi tulee noutamaan joku muu henkilö kuin on sovittu. Palvelusuunnitelmasta poikkeavien hakijoiden osalta tarvitsemme kirjallisen ilmoituksen tai hoitopaikan puhelimeen laitetun viestin. Emme luovuta lasta päihtyneelle vanhemmalle/hakijalle.

UUSI TOIMINTAMALLI


Hankasalmen varhaiskasvatuksessa on otettu käyttöön uusi toimintamalli, jos varhaiskasvatuksessa herää huolta lapseen liittyvissä asioissa. Kun huoli herää, kutsutaan koolle moniammatillinen työryhmä. Työryhmään kuuluvat: vanhemmat, ryhmän oma aikuinen/aikuiset, veo Marika Hänninen ja tarvittaessa muita lapsen elämässä olevia aikuisia esim. terapeutit tai psykologi.

Ruokailu

Lapsen poissaollessa erityisruokavalion peruminen tulee ilmoittaa suoraan keittiöön vanhemman toimesta

Monipuolinen ravinto on tärkeä osa lapsen hyvinvointia. Päiväkodissamme ruokaillaan koulun kanssa yhteisessä ruokalassa omalla vuorollamme eli lasten ruoka on samaa kuin kouluruoka.
Ruokaa tarjotaan kolme kertaa päivässä:
- aamupala klo 8.00-8.30 
- lounas klo 11.00 mansikat ja mustikat, klo 11.30 puolukat
- välipala klo 13.45-14.15

Pyydämme, että aamupalalle tulevat lapset saapuvat päiväkotiin klo 8.15. mennessä

Periaatteena päiväkodissamme on, että maistamme kaikkia ruokia. Pyrimmekin rohkaisemaan lapsia maistelemaan uusia makuja ja ruokia, mutta emme pakota. Joskus valmistamme itse salaattia tai välipalaa sekä leivomme.

Ruoka-aineallergioista ja erityisruokavaioista tulee toimittaa lääkärintodistus päiväkotiin, jotta voimme huomioida erityisruokavaliot.

Päivälepo

Pieni lapsi tarvitsee kehittyäkseen paljon unta ja siksi päiväkodissa on järjestetty lepohetki. Kaikki lapset osallistuvat lepohetkeen, vaikka eivät nukkuisikaan. Ennen nukkumaan menoa kaikki lapset käyvät vessassa ja vähentävät halutessaan vaatteita. Lepohetkellä jokaisella on oma lepopaikkansa ja aikuiset saattelevat lapset nukkumaan sekä silittelevät tarvittaessa. Lapsella saa olla pieni unikaveri mukana. Kaikki ovat lepohetkellä noin tunnin, jolloin kuunnellaan satuja ja sen jälkeen pääsee leikkimään, jos uni ei ole tullut. Lepohetkellä vaadimme hiljaisuutta ja rauhallisuutta, jotta lapset jotka nukkuvat saavat siihen mahdollisuuden. Klo 13.45 alkaa välipala ja ennen sitä lapset herätellään, jos eivät ole itse heränneet siihen mennessä. Lapsen aivot kehittyvät unen aikana, siksi lasten herättämistä kesken unen vältetään.

Ulkoilu

Päiväkodissamme ulkoillaan kahdesti päivässä lähes säällä kuin säällä. Tästä syystä on tärkeää, että lapsella on mukana säänmukainen vaatetus: 
- kurahousut/sadevaatteet
- riittävä välivaatetus (kaulurit, villavaatteet, fleecet, lapaset, villasukat)
- kesällä hattu/huivi, aurinkolasit, aurinkorasva


Monesti tarvitaan myös vaihtovaatteita (esim. sukkia ja rukkasia), joten niitä on hyvä tuoda varalle päiväkotiin. Muistattehan nimikoida vaatteet ja jalkineet!

Sairastuminen

Sairaan lapsen paikka ei ole päiväkodissa. Jos lapsi ei pysty/jaksa osallistua päivittäiseen ohjelmaaan mm. ulkoiluun ei hänen silloin ole hyvä olla hoidossa. Monista sairauksista on annettu erilliset ohjeet, mutta yleisesti voi sanoa että yksi kuumeeton tai muuten oireeton päivä on hyvä lapsen toipua kotona. Jos lapsi sairastuu hoitopäivän aikana, otetaaan huoltajaan yhteyttä, jotta lapsi pääsisi mahdollisimman pian kotihoitoon.
Kiireellisissä sairastapauksissa tai haaverin sattuessa viemme lapsenne apua saamaan ja ilmoitamme siitä teille mahdollisimman pian.

Vaitiolovelvollisuus

Kaikki päivähoidon työntekijät ovat salassapito-vaitiolovelvollisia työhönsä liittyvissä asioissa ja työssä kuulemiensa ja näkemiensä asioiden osalta. Joten voit tulla keskustelemaan vaikeistakin lastasi koskevista asioista. Päivähoidon toiminta on avointa, joten vanhemmat voivat tulla toimintaan mukaan niin halutessaan. Muistathan kuitenkin, että edellä mainittu vaitiolovelvollisuus koskee myös vanhempia. ( Salassapitovelvollisuus VAKA- laki 40 - 41§)

Syntymäpäivien juhliminen

 

Lasten syntymäpäiviä juhlitaan päiväkodilla jatkossakin ja olemme yhteisesti linjanneet, että päiväkoti alkaa hoitaa myös tarjoamiset. Jatkossa syntymäpäivien kunniaksi ei siis tuoda enää herkkuja tms. kotoa.