7.5.2 Osa-aikainen erityisopetus

Oppilaan oikeus osa-aikaiseen erityisopetukseen

Oppilaalla, jolla on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista erityisopetusta muun opetuksen ohessa. Osa-aikaista erityisopetusta annetaan oppilaille, joilla on esimerkiksi kielellisiä tai matemaattisiin taitoihin liittyviä vaikeuksia, oppimisvaikeuksia yksittäisissä oppiaineissa, vaikeuksia opiskelutaidoissa, vuorovaikutustaidoissa tai koulunkäynnissä. Osa-aikaisen erityisopetuksen tavoitteena on vahvistaa oppilaan oppimisedellytyksiä ja ehkäistä oppimisen ja koulunkäynnin vaikeuksia.

Osa-aikaisen erityisopetuksen järjestäminen

Osa-aikaista erityisopetusta annetaan joustavin järjestelyin samanaikaisopetuksena, pienryhmässä tai yksilöopetuksena. Osa-aikaisen erityisopetuksen tavoitteet ja sisällöt nivelletään oppilaan saamaan muuhun opetukseen. Osa-aikaisen erityisopetuksen toteuttamista suunnitellaan, sen tarvetta ja vaikutuksia arvioidaan opettajien keskinäisenä yhteistyönä sekä yhdessä oppilaan ja huoltajan kanssa.

Yhteistyö oppilaiden ja huoltajien kanssa

Osa-aikaisen erityisopetuksen toteuttamistavoista tiedotetaan oppilaille ja huoltajille. Osa-aikaista erityisopetusta pyritään järjestämään yhteisymmärryksessä oppilaan ja huoltajan kanssa. Heille annetaan tietoa sen merkityksestä oppimiselle ja koulunkäynnille, sekä oppilaan velvollisuudesta osallistua siihen.

Osa-aikainen erityisopetus tuen eri tasoilla

Osa-aikaista erityisopetusta annetaan kaikilla tuen tasoilla. Tehostetun tuen aikana osa-aikaisen erityisopetuksen merkitys tukimuotona yleensä vahvistuu. Oppilas voi saada osa-aikaista erityisopetusta myös erityisen tuen aikana ja opiskellessaan erityisluokassa. Osana pedagogista arviota ja selvitystä arvioidaan oppilaan aikaisemmin saaman osa-aikaisen erityisopetuksen riittävyys ja vaikutus sekä oppilaan tarpeet osa-aikaiseen erityisopetukseen jatkossa. Oppimissuunnitelmaan ja HOJKSiin kirjataan myös osa-aikaisen erityisopetuksen tavoitteet ja antaminen.

Osa-aikaisen erityisopetuksen käytänteitä Haapavedellä

Osa-aikaisen erityisopetuksen resurssoinnissa on painotettava varhaista tukea kaikilla luokka-asteilla, mutta erityisesti koulupolun alkuvaiheessa. Ennen lukuvuoden päättymistä laaja-alainen erityisopettaja suunnittelee omien koulujensa seuraavan lukuvuoden osa-aikaisen erityisopetuksen resurssoinnin yhdessä koulun/koulujen rehtoreiden kanssa. Tässä suunnitelmassa alakoulun osalta otetaan huomioon niveltämispalaverissa saatu tieto tulevista 1. luokkalaisista.

Opettajat arvioivat yhdessä osa-aikaisen erityisopetuksen tarvetta ja suunnittelevat opetuksen järjestämisen toimintatapoja. Apuna tässä ovat esim. kaupungin yhteinen suunnitelma eri luokka-asteilla käytettävistä seuloista kielellisissä ja matemaattisissa taidoissa.

Osa-aikaisesta erityisopetuksesta tiedotetaan huoltajia ja osa-aikainen erityisopetus kirjataan Wilmaan (asia ja tavoite, tuen tarpeen syy, tukitoimen toteutuminen ja tuen toimivuuden arviointi).

Luokanopettaja/aineenopettaja/erityisluokanopettaja merkitsee tukitoimiin tukiopetukset, eriyttämisen, lisäajan antamisen kokeissa, avustajan käyttämisen jne.

Erityisopettaja merkitsee osa-aikaisen erityisopetuksen säännölliset jaksoittain, satunnaiset välittömästi.

Osa-aikaisesta erityisopetuksesta ja sen käytänteistä tiedotetaan myös syystiedotteessa, vanhempainilloissa ja koulujen internet-sivuilla.

Luokan- tai aineenopettaja sekä erityisopettaja suunnittelevat osa-aikaisen erityisopetuksen sisällön ja tavoitteet yhteistyössä. Myös arviointi tehdään yhteistyössä. Suunnittelussa ja arvioinnissa on tarvittaessa mukana myös opinto-ohjaaja.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä