Blogi

Lokakuu-23

Lokakuussa vietettiin Halloweenia yhdessä Hannan ryhmän kanssa naamiaisten merkeissä. Askarreltiin, leikittiin ja tietysti herkuteltiin..🎃

Ulkoiltiin tavalliseen tapaan lähipuistoissa. Pelailtiin jalkapalloa ja tietysti leikittiin lumella, kun sitä viimeinkin vähän saatiin❄️

Syyskuu-23

Syyskuussa retkeiltiin metsään, missä ihmeteltävää riitti niin sienistä ja syksyn värjäämistä lehdistä. Saatiin myös ideoita askarteluihin.🍁🍂

Hannan ryhmän kanssa puistoiltiin lähipuistoissa ja vähän kauempanakin.

Elokuu-23

Elokuun rankkasateista otettiin ilo irti ja leikittiin vesileikkejä sekä tietysti hypittiin vesilätäköissä🌧.
Sadepäivien askarteluna askarreltiin sateenvarjot☔️

Kesäkuu-23

Kesäkuu kului ulkoillessa lähipuistoissa ja omalla pihalla.
Hannan ryhmän kanssa vietimme kesäisiä päiviä herkutellen vohveleilla ja grillaillen.
Ja ennen lomia siivottiin pihaa ja leikkimökki🌼

Toukokuu-23

Toukokuussa päästiin hetkellisesti nauttimaan kesäisestä ilmasta ja vietimmekin paljon aikaa ulkona. Puistossa keinuttiin, puhallettiin saippuakuplia ja saatiin aikaiseksi kukkaseppeleetkin. Toukokuun askarteluina taiteilijamme askartelivat Leppäkertut ja magneetti-kukkaset, joista tuttuun tapaan tuli taas niiiin hienoja😍

Huhtikuu-23

Huhtikuussa kävimme monessa eri puistossa sekä kirjastossa satutunnilla. Askarreltiin keväiset leskenlehdet ja vietettiin vappua🎈
Bongailtiin kevään ensimmäisiä kukkia ja löydettiin kastemato, josta riitti ihmeteltävää..

Maaliskuu-23

Maaliskuussa ulkoiltiin paljon Hannan ryhmän kanssa. Omalla pihalla tuntui riittävän tekemistä..
Tehtiin pääsiäisaskarteluja ja tietysti laitettiin myös pääsiäisruohot kasvamaan🐣

Helmikuu -23

Helmikuussa ulkoiltiin ja käytiin kerhossa.
Ystävänpäivää vietimme yhdessä Hannan ryhmän kanssa leikkien, askarrellen ja herkutellen🩷

Tammikuu 2023

Tammikuu meni kaikessa rauhassa toisiin tutustuessa. Sylissä istuskeltiin paljon ja kirjoja luettiin päivittäin.
Loppu kuusta kävimme päiväkodin salissa.

Syyskuu 2020

Syyskuussa askartelimme syksyiset sienet🍄,vietimme mukavia syyspäiviä lähipuistoissa ja tietysti myös luimme kirjoja sisäleikkien lomassa.

Kesäkuu-20

Kesäkuussa askartelimme linnunpönttöjä sekä marakasseja. Nautimme ihanista puistoilu keleistä sekä vietimme Juhannus karkeloita yhdessä Emmin ryhmän kanssa. Juhannus karkeloissa ohjelmana oli uimista, värilaboratorio, herkuttelua ja lauluja sekä tietysti perinteiset juhannusvihdat..

Toukokuu-20

Toukokuussa keskitymme kiireettömään arkeen, korona suosituksia noudattaen. Hämä-hämähäkki raikaa kun käsiä pestään ahkerasti.. Ja tietysti muistimme myös äitejä äitienpäivänä🌼. Lisäksi istutimme samettikukkia, itse tekemiimme purkkeihin🌸

Huhtikuu-20

Korona pöpö sekoitti arkeamme maalis-huhtikuussa.. Lapset olivat osan ajasta kotihoidossa, mutta saimmepa kuitenkin aikaiseksi tehdä vähän pääsiäis askarteluja ja keväisen leskenlehden☀️

Helmikuu - 20

Helmikuussa vietimme 112-päivää ja ystävänpäivää sekä saimme ryhmäämme tet- harjoittelija Nicolaksen seuraksemme viikoille 6-7..

Joulukuu

Joulukuun alusta pääsimme pulkkamäkeen ja loppu kuusta kävimme Joulukirkossa

Lokakuu

Lokakuussa vierailimme kirjastossa ja pääsimme myös tutustumaan paloautoon sekä ambulanssiin..

Syyskuu

Syyskuussa retkeilimme lähimetsään puolukoita poimimaan ja tietysti tehtiin myös pihlajanmarja hiekkakakkuja puistossa..

Huhtikuu

Huhtikuussa vietettiin pääsiäistä ja viikolla 15 TET-harjoittelija Allu tuli tutustumaan ryhmämme arkeen ja osallistui innokkaasti leikkeihimme.. Kevään ensimmäiset leskenlehdet löysimme loppu kuusta.

Helmikuu 2019

11.2 Vietimme Yks Yks Kaks-päivää yhdessä Emmin ryhmän kanssa. Päivän aikana mm. opettelimme hätänumeroa ja teimme aiheeseen liittyviä tehtäviä. Ja päivän päätteeksi jokainen sai oman 112-DIPLOMIN ..