Syyskuu

Syyskuussa

Arki Värjäreissä on tullut monelle jo tutuksi ja uusia kaverisuhteitakin on muodostunut. Pienryhmissä on yhdessä pohdittu ryhmälle yhteisiä ryhmäsääntöjä ja vahvistettu ryhmäytymistä. Hävikkiviikolla jokainen harjoitteli ottamaan lautaselleen vain sen mitä jaksaa syödä ja onnistuimmekin yhdessä vähentämään viikon ruokahävikkiä Annan mieliksi. Päätimme jatkossakin pitää oppimaamme paremmin mielessä. Arkiseikkailukampanjaviikolla toivoimme perheiden yhdessä tutustuvan lähiympäristöönsä ja lisäävän liikuntaa arkeensa liikuntabingoa täyttämällä.


viikko 36

Lasten kestosuosikki omanlelunpäivä koitti vihdoin. Päivää vietetään pääsääntöisesti kuun ensimmäisenä maanantaina. On kivaa esitellä kaverille, mitä tällä kerralla on ottanut mukaansa. Samalla harjoitellaan toisen kuuntelemista, oman vuoron odottelua ja rohkaistutaan omaan kerrontaan.
Ulkoliikuntaleikeistä suosituimmaksi on tullut kannustuspiiri(ryhmäytymisen vahvistaminen). Kaikki Värjärit juoksevat iloisesti piiriä ympäri vuorollaan yksin/kaksin aikuisetkin!
Sijaisena ollut Elsa opetti meille uusia lauluja ja tutustutti soittimien maailmaan lauluhetkillämme. Viskarikerhossa viskarilaiset tunnistivat numeroita, laittoivat niitä järjestykseen ja vertailivat "kina-pelissä" kenellä on isoin numero. Samalla vahvistimme matemaattista ajatteluamme ja  harjoittelimme häviämisen taitoa.


viikko 37

Keittiön Anna pystytti päiväkotimme saliin vihannesnäyttelyn sadonkorjuuviikon kunniaksi. Lounailla rohkeimmat tutustuivat uusiin makuihin maistelemalla eri vihanneksia. Näyttelyssä tutkimme yhdessä mitä oli esille laitettu ja löytyikö samoja vihanneksia kuin laulamassamme "kasvimaalla- laulussa" oli. Uusiakin asioita opimme. Vertailimme värejä, kokoja, muotoja, jotkut tuoksuivatkin vahvasti ja toiset kasvoivat maan allakin.
Viskarilaiset saivat postia metsämörriltä. Retkipäivänä innokkaat retkeläiset lähtivät eväsreput keikkuen ensimmäiselle metsämörriretkelleen mielessään miettien milloin on eväiden syöntiaika ja mitä muuta metsässä tehtäisiin. Metsämörrin seurassa on mukava tutustua luontoon ja  vahvistaa luonnossa liikkumisen taitoja.


viikko 38

Syksyn merkkejä alkaa luonnossa jo näkyä, ainakin sieniä ovat monet jo ponganneet. Keskustelimme millaisia sieniä on ja saako kaikkia sieniä kerätä koriinsa. Myrkkysienet tunnistimme (ne yleisimmät) kuvista helposti. Sienimetsä valikoitui aiheeksi yhteistyöllemme askarteluun. Tutustuimme samalla eri tapoihin tehdä taidetta maalaten (hammasharja ja suihkepullo). 
Porinapiirissä pohdimme ryhmällemme ryhmäsääntöjä. Olimme yksimielisiä päätöksessämme mitkä säännöt olisi ainakin hyvä kaikkien pitää mielessä.
Vanhempainillassa huoltajat pääsivät kertomaan toiveitaan/ mitä pitävät tärkeinä asioina päiväkodin liikunnan lisäämisessä toimintavuoden aikana ja miten lisätä perheen arjessaan päivittäistä liikkumista yhdessä. Koonti on nähtävissä Värjäreiden eteisessä.


viikko 39

Liikuntatuokioilla kartoitimme perusliikuntataitojamme ja aikuiset kirjasivat havaintonsa ylös. Niiden pohjalta suunnitellaan tulevat liikuntatuokiot. Harjoittelimme valokuvasuunnistusta päiväkodin pihalla. Omenamadot olivat kadonneet omenatalostaan ja vinkkeinä olivat pihasta otetut kuvat. Hyvin kaikki löytyivät, vaikka sääolosuhteet vaikeuttivatkin etsintää. Suunnistaminen oli useimman mielestä kivaa ja etsiminen jännääkin. Suunnistaessa vahvistuivat ympäristön havainnointi- ja ohjeiden kuuntelutaidot sekä toisen huomioonottaminen rasteja etsiessä.
Viskareilla jatkui yhteistyö muskarin kanssa. Muskariope käy 10 kertaa syksyn aikana päiväkodilla tutustuttamassa meidät musiikin teoriaan/soittimiin leikkien ja laulaen. Tuttu ope olikin yllätykseksemme vaihtunut uuteen.