Viikot 35,36,37

Syyskuussa aloitimme ryhmässämme vapaan leikin lisäksi paljon muuta toimintaa. Joka aamu olemme pitäneet aamupiirin, jossa katsomme päivän kulun ja toisinaan koko viikon. Aamupiirissä olemme laulelleet paljon syksyisiä- ja muita lauluja. Piirin lopuksi jakaudumme lähes aina kahteen pieneen ryhmään, missä jatkamme aamupäivän toiminnan.

Syyskuussa olemme pienissä ryhmissä askarrelleet syksyn lehtiä ikkunaan koristeiksi sekä kärpässieniä koristamaan tilaamme. Osa myös painoi monotypia-työn kaakelilla paperille. Useampana päivänä olemme jumppailleet päiväkodin salissa. Lapset ovat mm. liikkuneet piirissä tamburiinin tahdissa ja pysähtyneet soiton loputtua johonkin määrättyyn asentoon. Lapset ovat kuljettaneet hernepusseja eri tyyleillä. Joskus lapset ovat kiivenneet hakemaan hernepusseja puolapuilta. Maa-meri-laivaa ja kapteeni käskee-leikkiä ollaan myös leikitty. Välillä jumpalla ollaan menty hernepussi-hippaa ja toisella kertaa taas X-hippaa. Jumpat ovat päättyneet aina rentoutumiseen.

Vuoropäivinä olimme kahden ryhmän kanssa Wahrenin puistossa katselemassa puita ja tammenterhoja. Keräsimme myös mukaamme päiväkodille vähän oksia ja terhoja. Retken ajan toinen ryhmä leikki vesileikkejä päiväkodilla.

Yhtenä päivänä teimme koko porukalla kävelyretken Hämeentien leikkipuistoon ja leikimme siellä suut hymyssä.

Syyskuussa meidän toskareilla alkoi metsämörri. Metsämörreillä on sivullamme oma blogi ja kuvat.

Viikolla 37 vietettiin juuresviikkoa. Pääsimme katselemaan eri juureksia päiväkodille kasattuun juuresnäyttelyyn ja tietenkin monella ruoallla saimme maistella juuresten makuja.

Yhtenä aurinkoisena perjantaina kaikki paikalla olevat Rallaajat tekivät kävelyretken Sortohaan pallokentälle. Siellä oli kuitenkin niin paljon väkeä paikalla, että jatkoimme matkaa pieniä polkuja pitkin Wahrenin puiston vieressä olevalle kentälle. Siellä pidimme pienen mehu/piparitauon ja pelasimme hetken jalkapalloa.

Yksi kirkkohetkikin mahtui näihin viikkoihin.