Viikot 15, 16, 17 ja 18
Pääsiäisen aikaan osa lapsista halusi vielä tehdä pupuaskartelun rairuohoansa koristamaan. Kävimme myös pääsiäiskirkossa.
Yhtenä päivänä jumppasimme lyseolla.
Vappuna pidimme koko talon juhlat, jossa oli kasvomaalausta, discoilua, ongintaa ja herkuttelua. Tietenkin lapset saivat myös pukeutua.
Suurimmat jutut näissä viikoissa olivat varmasti Helminpäivän laulajaiset torilla, joiden yhteydessä avattiin kaupunkipuistonäyttely ja Vinkkelin näyttelyn aloitus. Augustinan päiväkodin lapset tekivät kaupunkipuistonäyttelyyn monitoimikoneen, joka mm. painoi Rallaaja-lasten tekemän kankaan. Taideteoksia voi käydä ihailemassa ympäri Forssan kaupunkia. Meidän taiteemme on sijoitettu Kutojien (Augustinan päätalon läheiselle puutalon) etupihalle. Vinkkeliin (kirjaston yläkertaan) veimme näytille projektiamme puista ja peikoista.