jatkoa viikkoihin 1,2 ja 3
Puusta löytyi lopulta sinisiä, valkoisia ja lipun sisältäviä jäitä, kun me kokoonnuimme koko päiväkodin voimin sen ympärille laulamaan Meidän lippu liehuu-laulua ja huutamaan hurraa-huutoja Suomelle. Lisäksi herkuttelimme Suomen muotoisia pipareita ja joimme mehua.
Muina askarteluina meillä on ollut vuorossa talviset puut paperille ja tupsu-punatulkut.
Päiväkodin salissa olemme jumppailleet pallojen kanssa. Lisäksi kävimme kerran lyseon salissa jumpalla.
Paljon talvisia lauluja olemme laulelleet.
Oman lelun-päivää olemme pitäneet nyt tammikuussa maanantaisin.
Osa lapsista kävi yhtenä päivänä lainaamassa kirjastosta meille vähän uutta luettavaa.
Yhteen kirkkohetkeen osallistuimme päiväkodilla.