Marraskuu

Marraskuu ❄️

Kun kuukausi vaihtui marraskuuhun. Alkoi Rallaajissa talvisemmat puuhat. Mutta ulkona oli märkää ja paljon lätäköitä ☔️


Peikkometsään satoi lunta ❄️ Ja samalla sinne muutti taas muutama eläin lisää. Pari oravaa ja pupu.
Taivaalta leijailee kauniita kimmelteleviä lumihiutaleita. Ja kyllä siellä on tonttujakin nähty juoksentelemassa.



Isänpäivänä sitten selvisi miksi keräsimme ulkoa paljon tippuneita lehtiä. Lapset askartelivat isällekkin oman pöllön. Pöllö kun on edelleen tärkeä eläin kaikille Rallaajien lapsille. Ja pöllölle sanotaan joka kerta hyvää yötä, kun käydään päivälevolle.


Istutimme myös ryhmätilaamme kaunistamaan muutaman viherkasvin. 

Kävimme retkeilemässä leikkipuistossa ja kirjastossa.



Ja satoi ulkona ihan oikeaakin lunta. Ja niin kirmasimme nopeasti lumitöihin ja liukurimäkeen. 



Laulut ja laululeikit vaihtuivat myös talvisemmiksi. Ja myös joululauluja on aloitettu laulamaan.

🎵Kuka saa, kuka saa, tontunlakkiin kurkistaa, tillin tallin tömpsis 🎵
Viimeisenä marraskuun päivänä kirjoitimme joulupukille kirjeen. Toivomme että tonttu sen käy täältä hakemassa ja toimittaa perille Korvatunturille.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä