Kirjoja keräämässä

Lapset keräävät kirjoja laatikkoon.
Pumpuleissa kirjat ovat tärkeässä osassa päivittäin. Kirjoja luetaan aamupiirillä ja odotteluhetkissä tai vaikkapa mielikuvitusta rikastuttamassa ennen maalaushetkeä. Olemme sijoittaneet jokaiseen leikkitilaan kirjoja, jotta lapset voivat halutessaan itse hakea kirjoja aikuiselle luettavaksi - nimeämme, luemme ja keskustelemme. Lapset viihtyvät myös ihan vain kirjojen kuvia katsellen ja keskenään kirjoista "jutustellen".

Meillä Pumpuleissa on myös tärkeää, että kirjojen lukemisen jälkeen ne kerätään takaisin niille tarkoitettuun paikkaan. Toimintaympäristö pysyy siistimpänä ja voidaanhan sitä sanoa, että saamme ensikosketuksen matemaattiseen ajatteluun lajitellessamme tavaroita niille kuuluville paikoille.

Helmikuu 2025

Tämän kuvan tekstivastine: Lapset keräävät kirjoja laatikkoon.