vk 5

Vk 5

Maanantaina ja tiistaina toimimme sisätoiminta-ajan pienryhmissä. Ohjelmassa oli askartelua, kirjan lukua ja leikkiä. Askartelussa päästiin jatkamaan dinosaurusteemaa ja lapset pääsivätkin tekemään hienoja dinosauruksia makaronista. Samalla harjoiteltiin sommittelua ja liimaamista. Jokainen sai valita mieleisen värisen taustakartongit askartelulleen. 

Kirjoja luettiin taas kuukauden aiheeseen eli siisteyteen liittyen. Sen myötä onkin yhdessä pohdittu siisteyden merkitystä ja tavaroista huolehtimisen tärkeyttä. Harjoittelemme joka päivä tavaroiden laittamista oikeille paikoille. Aikuisten on tärkeää näyttää omalla toiminnallaan esimerkkiä siisteyden ylläpitämisessä. Mallioppiminen on usein paljon tehokkaampaa, kuin pelkistä sanallisista ohjeista oppiminen.

Keskiviikkona osa porukasta pääsi saliin jumppaamaan. Aloitimme jumpan ensin pienellä rentoutusharjoituksella, jotta saatiin mielet rauhoittumaan ja keskittyminen alkavaan jumppaan. Jumpassa kuljetettiin hernepussia eri tavoilla, mm. käden, pään, jalan, olkapään ja selän päällä. Lopuksi koitettiin heittää oma hernepussi koriin. Harjoittelimme myös ohjeiden kuuntelua ja kehonosia leikin avulla, jossa ensin kuljettiin musiikin tahdissa ja kun musiikki loppui, piti laittaa aikuisen huutama kehonosa lattialla olevaan merkkiin. Musiikin tahdissa liikuttiin mm. marssien, pomppien, karhukävelyllä ja yhdellä jalalla hyppien. Hienosti kaikki osasivat kuunnella, pitikö merkin päälle laittaa käsi, jalka, varpaat vai peppu. Hiki saatiin pintaan, kun laulettiin ja leikittiin Fröbelin palikoiden tahtiin Pää-olkapää-peppu sekä Peikkolan aamujumppa. Jumpan jälkeen kokoonnuttiin vielä lukemaan kirja Kissa Killi ja sottapytty, jota jaksettiinkin kuunnella tosi hienosti, vaikka kirja oli aika pitkä. Kirjanluvun lomassa juteltiin taas siisteydestä ja tavaroista huolehtimisesta. 

Kun osa porukasta oli jumpalla, pääsi toiset askartelemaan ja leikkimään. Makaronien sommittelun tuloksena syntyi tälläkin kerralla upeita dinosaurusten luurankoja. Valmiit askartelut tulevat esille käytävälle, jotta myös muut ryhmät sekä tietysti te huoltajat saatte niitä ihastella.

Torstaina osa Kehrääjistä pääsi taas Roihuset-tuokiolle, jossa opeteltiin päiväkodin sanastoa ja värejä. Lisäksi laulettiin Kielinupun laulut Puetaan sekä Miltä tuntuu nallesta. Englanniksi lauloimme bussilaulun eli Wheels on the bus go round and round. Lopuksi laulettiin ja leikittiin tuttu laulu Tunnetko sä sammakon. Leikkeihin jakauduttiin pikkulegoihin sekä piirtelemään.

Muut Kehrääjät lähtivät retkelle kohti Wahrenin puistoa sateisesta säästä huolimatta. Eskareiden pihalla eli Tehtaan koululla parasta taisi olla isoissa vesilätäköissä touhuaminen, ja läpi märistä vaatteista päätellen siellä oli päästy lähes tulkoon uimaan. Hauskaa oli ollut ja päiväkodille palasikin kaikkensa antanut retkiporukka, jolle maistui ruoka ja uni.

Perjantaina viskarikerhossa väriteltiin omaa nimeä ja nimi tehtiin myös muovailuvahasta. Se sujui tosi hienosti! Sen jälkeen tunnistettiin muotoja ja käsitteet ylös-alas. Kirjoittamista harjoiteltiin myös kirjoittamalla muotojen nimet. Viskarit tekivät myös hienon kortin yhdelle Kehrääjälle, joka lähti toiseen päiväkotiin.

Muut pääsivät tekemään hienoa lumiukkoaskartelua. Harjoittelimme askartelua ekaa kertaa isommalla porukalla. Siinä tarvitaankin harjoitusta, jotta opitaan kuuntelemaan ja noudattamaan ohjeita, antamaan toiselle vuoroa ja laittamaan tavarat oikeille paikoille. Ennen askartelua virittäydyimme tunnelmaan laulamalla Lumiukkomarssin ja Viisi lumiukkoa sekä lukemalla yhden lumiukkolorun. Ihania lasten tekemiä lumiukkoja voi ihailla käytävän ikkunassa.

Hyvää viikonloppua kaikille!