vk 45
vk 45
Tällä viikolla on ollut kaikenlaista mukavaa puuhaa. Lumet sulivat, joten ulkona jatkettiin mm. hiekkaleikkejä lumileikkien sijaan.
Viskarit pääsivät tiistaina ensimmäistä kertaa luistelemaan. Lähdimme päiväkodilta kohti jäähallia yhdessä Värjäreiden viskareiden kanssa. Kävelymatkalle otettiin pari Värjäreiden porukasta. Luistelut sujuivat hienosti ja tekniikkaa harjoiteltiin luistelutukien avulla. On tärkeää myös oppia nousemaan ylös, kun kaatuu. Pidimme tietysti huolen myös turvallisuudesta tarkistaen, että kypärät olivat kunnolla päässä ja matkoilla oli päällä huomioliivit.
Keskiviikkona yksi pienryhmä lähti kirjastoon. Siellä kirjaston työntekijä piti lapsille mukavan satutuokion ja jutteli siitä, miten kirjoja kuuluu käsitellä. Lapset saivat valita lainattavia kirjoja ja koko muu ryhmä pääsikin lukemaan niitä heti saman päivänä. Päiväkodille jäävällä porukalla oli pienryhmät, joissa luettiin Ympyräiset-sarjan kirja ja juteltiin siitä. Marraskuun pienryhmien aiheena on tunnetaidot ja kirjat käsittelevät mm. mokaamista, sinnikkyyttä ja jännitystä.
Torstaina opiskelijamme Taika piti ensimmäiselle pienryhmälle tunnetuokion, jossa käsiteltiin myös erilaisia tunteita ja päästiin muun muassa näyttämään oma tunne tunnelämpömittarin avulla. Lapset tykkäsivät kovasti tunnetuokiosta ja siitä olikin monella riittänyt juttua vielä kotonakin.
Loppuviikosta tehtiin myös valmiiksi isänpäivälahjoja, leikittiin ja pelailtiin. Perjantaina tehtiin loppuun myös kummitusaskartelut. Leikkimään päästiin myös rakenteluhuoneeseen ja kotileikkiin.
Kehrääjät toivottavat hyvää viikonloppua ja iloista isänpäivää kaikille!