vk 50

vk 50

Maanantaina ulkoilimme lumisessa mutta märässä säässä. Kuravaatteet olivatkin tarpeen, liukumäki luisti hurjaa vauhtia ja lunta keräiltiin niin pulkkiin kuin rekkojenkin kyytiin. Sisällä ryhmämme pääsi kahdessa osassa saliin ihanaan äänimaljarentoutukseen, jonka piti Mariette vanhempaintoimikunnasta. Ensin nautittiin äänimaljojen ja koshi-kellon äänistä. Lopuksi kaikki saivat kokeilla itse niiden soittamista. Samalla harjoiteltiin vuoron odottamista ja jakamista, kun soittamiseen tarvittavia malletteja oli vain kaksi. Iso kiitos Mariettelle hienosta elämyksestä!

Tällä viikolla päästiin nauttimaan joulun tunnelmasta: yksi pienryhmä pääsi kokeilemaan jouluista satuhierontaa ja keskiviikkona nautittiin jouluateria. Uusia makuja tuli taas maisteltua ja meillä olikin montaa laatua jouluruokaa aina laatikoista kinkkuun ja rosollista kotijuustoon. 

Perjantaina vietettiin oman lelun päivää. Oman lelun päivänä pidetään aina aamupiiri, jossa jokainen lelun tuonut saa halutessaan esitellä lelunsa ja kertoa mistä sen on saanut. Taas nähtiin monenlaisia hienoja leluja ja aamupiirin jälkeen päästiin leikkeihin. Omilla leluilla leikkiminen on lapsille tosi mieluisaa ja samalla harjoitellaan jakamista, sillä omaa lelua voi lainata kaverillekin. Toisaalta harjoitellaan myös kohtelemaan leluja kauniisti, ettei vahingossa riko kaverin tärkeää lelua sitä lainatessa. Omat lelut rikastuttavat päiväkodin leikkikokonaisuuksia ja mielikuvitus pääsee lentoon, kun lelut otetaan mukaan tuttuihin leikkeihin.