Vko 39



Maanantaina ulkoliikunnassa lapset tekivät itse temppuradan. Lapset jaettiin kolmeen ryhmään ja kukin ryhmä valmisteli yhden osuuden temppuradasta. Jokainen ryhmä myös näytti muille, miten heidän tekemänsä temppupiste suoritetaan. Lisäksi leikittiin toiveleikkejä 🐙





Tiistaina meillä oli Forssan museolta Tuuli kertomassa meille Kehräämön historiasta. Historiamatkalla pääsimme tutustumaan niin rakennuksiin kuin kuulemaan, miten kankaita ja kuoseja painettiin. Lopuksi pelasimme aiheeseen liittyvää muistipeliä, jonka korteissa oli paikkojen ja rakennusten kuvia. Huvittuneisuutta herätti erityisesti sähköpässi🚊😄

Torstaina eskarit pääsivät tutustumaan toiseen kirjaimeensa; I-kirjaimeen. Viskarit puolestaan harjoittelivat kynätarkkuutta ja hahmottamista piirrustus tehtävien avulla.



Perjantain metsäretkellä palasimme tiistain Kehräämö työpajaan, etenkin kuosien osalta. Metsässä lapset pääsivät suunnittelemaan paperille omia kuosejaan. Suunnitelmaan oli mahdollista etsiä myös luonnonmateriaaleja, joiden avulla voidaan painaa eri kuvioita kankaalle. 🍂


Ympäristöstä voi löytyä mitä yllättävämpiä asioita, kuten kuvassa olevat puut. Niistä syntyi lasten silmissä tasapainoiluratoja sekä kirjan T. Lapset nimesivätkin radan T-radaksi. Myöhemmin löysimme myös yksinäisen suoran puunrungosta, josta tuli I-rata. 🤩