Blogi
Kevät 2026
Viikko 22

Olemme harjoitelleet ahkerasti kevätjuhlaesityksiä.Lapset ovat oppineet hienoja lauluja ja tansseja.Esiintymisen riemu ja jännitys näkyvät jo kaikkien kasvoilla.Harjoituksissa on kuultu paljon naurua ja yhdessä tekemisen iloa.
Olemme jutelleet, että Jännitys on sallittua. Pohdimme, miltä jännitys tuntuu ja mietimme keinoja, miten omaa jännitystä voi helpottaa. Opimme, että kaverin kädestä pitäminen auttaa paljon .Myös syvään hengittäminen tuo rohkeutta lavalle. Opettelimme sanomaan itselle,minä osaan ja minä olen hyvä.
Ja kyllä meitä jännitti, koko torstain ilmassa oli värinää kun jokainen mietti omaa suoritustaan🙂
Oli upeaa nähdä, miten hienosti jokainen lapsi loisti omassa roolissaan.
- Eläimet ovat opettaneet meille tunnetaitoja.
- Niiden avulla olemme harjoitelleet kaveritaitoja.
- Tarinat ovat lohduttaneet ja ilahduttaneet.
- Opit näkyivät upeasti lasten omassa näytelmässä.
Viikko 21
Alkuviikosta kävimme läpi kevätjuhlanäytelmää. Ensivikolla pääsemme laittamaan lavasteet paikailleen.

Tiistaina vietimme lasten toiveesta omanlelun päivää. Pääsimme myös leikkimään koululuokkaan joka oli tyhjillään, erilainen leikkiympäristö innoitti moniin uusiin leikkeihin.

Yhtenä aamuna pääsimme seuraamaan hiekkalaatikoiden hiekan vaihtoa. Ensin vanhat hiekat vietiin pois ja uudet tuotiin tilalle.
Aloitamme usein ulkoilumme alapihalta ja niin tälläkin viikolla monena aamuna. Alapihallakin suosituin leikki on hippa, mutta kiipeilyteline tuo siihen hieman vaihtelua ja haastettakin.

Torstaina leikimme salissa toiveleikkejä ja muukin aktiviteetti oli lasten valitsemaa. Lemppareiksi valikoitui susi-lammas hippa, renkailla temppuilu, liukumäki ja sulkapallon pelailu.

Koulupäiväkodin Vihreän lipun liputusoikeus sai jatkoa jälleen kahdeksi vuodeksi. Sen kunniaksi pidettiin koko koulupäiväkodin yhteinen lipunnosto tilaisuus. Saimme nautiskella liputusoikeuden kunniaksi myös jätskit.

Vihreälippu raati, joka koostuu koulun ja päiväkodin lapsista ja aikuisista, valitsee yleensä vuosittain vihreälippu teeman. Koulupäiväkotimme viimeisen kahden kauden teema on ollut "Terve elämä". Sen tiimoilta on aiemmin toteutettu muun muassa hienot videot vihreistä tavoista, tuunattu yhdessä taukojumppa videoita sekä vietetty kirjanvaihtotoria. Tällä kaudella olemme viettäneet puutarhajuhlia, eläintenviikolla tutustuneet lemmikkieläimiin, tuunauspäivänä tuunanneet heijastimia, viettäneet sähkötöntä päivää, maistelleet kasviruokaa rohkeasti ja viettäneet jälleen tavaranvaihtotoria, jossa toisen vanhasta tuli toisen uutta. Vihreälippu toiminta lisää möys koulupäiväkodin yhteisöllisyyttä, monen tempauksen ollessa kaikille yhteisiä aktiviteetteja, joissa tehdään yhdessä ja tsempataan toisia.

Tällä viikolla on vietetty myös lasten lintuviikkoa. Ulkoiluissa ollaan leikkien lomassa seurattu lintujen kevätpuuhia ja täytetty lintubingoja. Myös metsässä täytimme lintubigoa ja lapset hienosti tunnistivat esimerkiksi talitiaisen laulun.

Metsään rakentui Metsämörrille oma puutarha, aiemmin rakennettujen mörrin majojen lähelle. Metsäpaikka onkin kovin jo vihertynyt ja maasta kasvaa vaikka minkälaisia kasveja. Tunnistimme niitä google lensin avulla, jotta "Mörri saa kauniita kukkia puutarhaansa".
Viikko 20
Tällä viikolla olemme pyöräilleet, harjoitelleet kevätjuhla lauluja, näytelmää ja leikitty.


Maanantaina juteltiin myös, että eskari-viskariaikaa on aika vähän jäljellä. Lapset saivat vielä toivoa mitä halauisivat tehdä yhdessä toukokuun aikana.
Perjantaina menimme meidän ikimetsäämme. Eväät maittoivat ja löysimme paljon kevään merkkejä.
.

KIitos teille vanhemmille kun muistatte tehdä lapselle eväät mukaan!
Mukavaa viikonloppua jokaiseen kotiin😊
Viikko 19
Kulunut viikko on ollut eskareilla ja viskareilla monipuolinen ja toiminnantäyteinen. Olemme jatkaneet innokkaasti kevätjuhlan näytelmän suunnittelua. Lapset ovat osallistuneet ideointiin hienosti, ja olemme myös pohtineet yhdessä puvustusta, luovuus ja innostus ovat olleet hienosti esillä!

Viikon aikana vietimme useamman ulkolelupäivän ja olemme nauttineet vaihtelevasta kevätsäästä. Omat lelut ovat tuoneet mukavaa vaihtelua ulkoleikkeihin ja inspiroineet lapsia uusiin leikki-ideoihin sekä yhteiseen tekemiseen.

Keskiviikkona eskareilla oli odotettu kouluun tutustumispäivä. Päivä herätti paljon innostusta ja jännitystä, ja lapset pääsivät kurkistamaan tulevaan koulumaailmaan. Koulussa eskarit harjoittelivat mm. jo tulevia välituntirajoja ja -sääntöjä. Siitä kerrottiinkin ylpeinä iltapäivällä

Perjantaina retkeilimme laavumetsässä. Nautiskelimme eväät linnunlaulussa ja auringonpaisteessa. Leikit vaihtelivat hipasta majan rakennukseen. Metsä onkin hieman haastava, mutta kehittävä hippaleikkipaikka. Maaston äkilliset epätasaisuudet ja esteet ovat hyväksi koordinaatiokyvyn ja motoristen taitojen kehitykselle. Muissakin leikeissä metsä tarjoaa monipuolisen ympäristön ja tukee mielikuvituksen kehitystä.

Mukavaa viikonloppua kaikille!
Vko 18
Tällä viikolla olemme päässeet itse asiaan eli tarinan suunnitteluun. Luvassa onkin melkoinen seikkailu, sillä lavalla tullaan näkemään melkoinen joukko tunnettuja hahmoja. Mukana menossa ovat ainakin Punahilkka, Kultakutri. susia, karhuja sekä joukko reippaita metsästäjiä.
Mitä tapahtuukaan, kun nämä sadun sankarit kohtaavat samassa tarinassa? Se selviää kevätjuhlassa!
Nyt jatkamme käsikirjoituksen hiomista ja roolien harjoittelua. Kevätjuhlahan on 28.5

Tällä viikolla meidän eskarit pääsi vihdoin jalkapallon pariin! Kentällä riitti vauhtia, kun harjoittelimme tärkeitä futistaitoja.
Opettelimme kuljettamaan palloa niin, että se pysyy ihan jalkojen lähellä. Pääsimme tietysti myös potkaisemaan palloa kohti maalia. Tärkeintä ei ollut voitto, vaan se, että kaikilla oli kivaa pallon kanssa!

Samaan aikaan viskarit musisoivat tuttuun tapaan Heta-Maijan kanssa tällä viikolla aiheena olikin valssin tahti. Tuokiolla olikin tanssittu vansdin tahtiin.
Pysähdyimme viikolla myös venyttelemään ja nauttimaan rauhoittavasta hetkestä uuden Tonttu ja yöttömän yön taika -kirjan parissa.
Teimme kirjastatällä viikolla 2 kertaa eri satuhieronnan, joka vei meidät mielikuvitusmatkalle suoraan kesäiselle Korvatunturille. Tämä yhteinen hetki toi ihanaa levollisuutta päiväämme ja muistutti meitä siitä, että tontut seikkailevat silloinkin, kun jouluun on vielä pitkä aika! ☀️

Tähän viikkoon mahtui myös tavaranvaihtopäivä jolloin jokainen sai tuoda vaihtoon lelun ja valita itselleen uuden. Päivä on osa vihreälippu toimintaa ja tällä tavoin opettelemme kestävää kehitystä. Aina kaiken ei tarvitse olla uutta ja itseltäänkin voi laittaa kiertoon jotain mitä itse enään ei tarvitse.

Viikko huipentui vappudiskoon ja Ari-pukeutumis päivään koululaisten kanssa. Diskossa soi toivebiisit sekä herkuttelimme simalla ja munkilla!

Mukavaa viikonloppua jokaiseen kotiin🌞