Vanhoja tapahtumia koululla
Wanhat tanssit 14.2.2020
Hyvää ystävänpäivää!
Joulukirkko keskiviikkona 18.12. klo 17.30
Heijastinliivit Heikan koulun ekaluokkalaisille
Hävikkiviikko (vko 37)
Ruoka on liian hyvä ja tärkeä asia hukattavaksi. Hävikkiviikolla halutaan nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä. On arvioitu, että valtakunnallisesti koulujen ruokahävikistä koituvat kustannukset olisivat päivittäin noin 130 000 euroa ja vuositasolla noin 25 miljoonaa euroa. (https://havikkiviikko.fi/)
Teemaviikko järjestetään viikolla 37. Loimijoen Kuntapalveluiden ateriapalvelut tulee hävikkiviikon aikana punnitsemaan joka päivä lounaalla syntyneen lautasjätteen määrän, eli ruuan, joka on otettu lautaselle, mutta jätetty syömättä. Päivittäinen tulos kerrotaan koko koulun yhteismääränä sekä henkilöä kohden muodostuneena lautasjätteen määränä. Hävikkiruuan määrä havainnollistetaan maitopurkein.
Ti 10.9. klo 9-10.15 Forssan Martat pitävät koululla hävikkiin liittyvää toimintapistettä, josta löytyy myös LHJ:n lajittelulaatikosto.
Muistathan, että otat lautaselle vain sen verran kuin jaksat syödä. Lisää saa aina hakea!
Laululaukat Feeniksissä ke 22.5.2019 klo 18

LaululaukatJuliste.pdf
Teknologiaseikkailu Heikalla
Suuri lastenlaulukonsertti Laululaukat Feeniksissä 22.5.2019 Heikka mukana
Hyvää ystävänpäivää Heikalta

Hammashoitaja koululla
My First Band vierailulla Forssassa
Joulujuhla Teatteritalolla ma 17.12.2018
Lapsen oikeuksien päivä 20.11.2018
Mullankaivajat-projektin loppunäyttelyn Forssan museon Galleriassa
Halloweenpäivä Heikalla pe 2.11.2018
Hävikkiviikko 10.-16.9.2018
Jäteneuvontaa Heikalla 6.9.2018
Heikka mukana Mykkäelokuvafestivaalien koululaisnäytöksissä

Heikan koululaiset pääsivät tänäkin vuonna seuraamaan Mykkäelokuvafestivaaleja Forssan Elävienkuvien teatteriin.
http://www.forssasilentmovie.com/
Laululeikkejä kanttorin kanssa

Mullankaivajat vauhdissa
Kuva Lassi Puhtimäki.
Mullankaivajat on Suomen kulttuurirahaston rahoittama hanke, joka osallistaa forssalaisia koululaisia oman kotiseudun arkeologiseen tutkimukseen. Tutkimuskohteena on historiallisen Forssan Kehräämöalueen yhteyteen perustettu Yhtiönpuisto. Hanke alkaa helmikuussa 2018 ja kestää toukokuuhun 2019. Hanke toteutetaan Forssan museon ja Kulttuuriyhdistys Kuvion yhteistyönä. (http://www.forssanmuseo.fi/yhteiso/projektit/)
Mullankaivajien blogia voi seurata osoitteessa http://vorssammuseo.blogspot.com/

Formulakisan voittajapokaali ja voittajaveikkauksen palkintoauto
Vierailija Uudesta-Seelannista
Poja-yhtye konsertoi Heikalla ke 1.11.2017
28.4.2017 GP-kisan palkintoauto
Vanhojentanssit Heikalla 17.2.2017
Ystävänpäivän viettoa värikkäissä merkeissä koulullamme 12.2.2016
Sibelius-konsertti 26.10.2015 klo 10.00 Heikan koululla
Vanhempaintoimikunta tarjoaa Heikan koulun väelle Sibelius-konsertin maanantaina 26.10. klo 10 alkaen.
Esitys kestää noin 45 min.
Tässä tietoa esityksen sisällöstä: Vakio-Sibeliuskonserttiin kuuluvat Karelia-sarja, Valse triste, Puusarja, Kehtolaulu (berceuse), Etydi tai Poloneesi, ja ehdottomasti Finlandia.
Esiintyjän tiedot ja kotisivut: Stephen Evans Laitilan kanttori www.sibelius2015.com
Lämmin kiitos vanhempaintoimikunnalle!
Liitteet:
Hyvää Halloweenia Heikalta!
Opettaja Japanista
Hän on osallistunut koulun jokapäiväiseen toimintaan ja tapahtumiin sekä pitänyt iltapäivisin Japani-kerhoja, joihin on osallistunut noin 80 oppilasta. Kerhoissa opitaan Japanin kulttuurista ja kielestä leikin, laulun ja toiminnan kautta. Karuta-korttipelin avulla kerholaiset ovat oppineet yli kaksikymmentä japaninkielistä sanaa ja sanontaa. Kerhossa on myös mm. opittu syömään puikoilla, taittelemaan origameja ja tutustuttu sumopainiin, ninjoihin ja japanilaisten juhlapäivien viettoon. Kerhoissa puhutaan japania ja englantia.


