Harjoitustyö 1

Harjoitustyö 1

Tee seuraavat tehtävät järjestyksessä gedit-tekstieditorilla
ja esikatsele selaimessa opettajan ohjeiden mukaiseseti.

Tallenna lopuksi valmis työ ja palauta tiedosto peda.nettiin


1. Luo perusrakenne muistiolla
(html, head, title,/title,/head, body, /body,/html)

2. Aseta otsikoksi (titlen jälkeen) [omanimesi] kotisivu. esim Pekan kotisivu

3. Aseta taustaväriksi oma suosikkivärisi käyttäen RGB-värejä
(esim BODY BGCOLOR="#1DF706")

4. Kopioi BODY-osaan seuraava teksti

Forssa on Suomen kaupunki, joka sijaitsee Kanta-Hämeen maakunnan länsiosassa. Kaupunki on sekä Forssan seutukunnan keskuspaikka.

Kanta-Hämeen kolmesta kaupungista Forssa on pienin noin 17 300 asukkaallaan. Suomen kuntien joukossa Forssa on väkiluvun perusteella mitattuna 67. suurin. Väestö on keskittynyt kaupungin hallinnollisen alueen eteläosassa sijaitsevaan Forssan keskustaajamaan, ja pohjoisosissa entisen Koijärven kunnan alueella on harvempaa maaseutuasutusta.

Forssan pinta-ala on 253,38 neliökilometriä ja keskimääräinen on väestötiheys noin 69 asukasta neliökilometriä kohti. Vesistöjen osuus pinta-alasta on pieni, mutta tärkeän elementin kaupunkikuvassa muodostaa Loimijoki, jonka alkupäässä kaupunki sijaitsee. Muita merkittäviä vesistöjä ovat osittain Forssassa sijaitseva Kaukjärvi ja vihreän liikkeen syntypaikkana tunnettu Koijärvi.

Forssan naapurikunnat ovat lännessä Jokioinen, idässä ja etelässä Tammela, pohjoisessa Humppila ja Urjala. Forssan seutukuntaan kuuluvat Forssan kaupungin lisäksi Jokioinen, Tammela, Humppila ja Ypäjä. Edellä mainittujen kuntien ohella Lounais-Hämeen alueeseen luetaan mukaan myös Somero ja Urjala. Forssan sijaintia Helsinki–Turku–Tampere-kolmion keskellä pidetään joskus ihanteellisena, sillä asiointimatkat maan suurimpiin kaupunkeihin sujuvat nopeasti. Etäisyys Helsinkiin on 110, Tampereelle 87 ja Turkuun 88 kilometriä.

Forssa kasvoi ja kehittyi 1800-luvulla tekstiiliteollisuuden kasvun myötä. 1900-luvun puolella kaupunki kasvoi tuskin lainkaan maailmansotien välisenä aikana. Uusi kasvujakso alkoi 1960-luvulla rakennusteollisuuden vauhdittamana. Sittemmin kaupungin kasvu pysähtyi teollisuuden alkaessa supistaa toimintojaan. Nykyisin elintarviketeollisuus on merkittävä työllistäjä.

5. Tallenna työ nimellä harjoitustyö1.html


6. Muuta jokaisen kappaleen (5kpl) fontti, fonttikoko ja väri haluamaksesi.
oletusarvot eivät kelpaa!
(FONT FACE="" COLOR="" SIZE="")

7. Lihavoi kaikki Forssa-sanat, Kursivoi kaikki muut kaupungit ja kunnat ja alleviivaa kaikki numeot. (B,I.U)

8. Muista tallentaa työ.


9. Korjaa kaikki ä ja ö -kirjaimet ( ä Ä ö Ö )

10. Lisää BODY-osan jälkeen ennen edellä kopioitua tekstiä seuraava: TERVETULOA FORSSAAN

tehtävänäsi on värjätä ja muuuttaa fontti otsikon kaikista kirjaimista. Jokainen kirjain on siis erivärinen ja eri fontilla tehty.
Joudut siis käyttämään aika monta FONT tägiä...

11. Muista tallentaa työ.