Eurajoen paikallinen osuus
14.4.12 Käsityö 3-6lk, Eurajoen paikallinen osuus
Opetusjärjestelyt, oppimisympäristöt ja työtavat
Käytännön opetusjärjestelyistä voidaan päättää koulukohtaisesti. Kaikki oppilaat saavat saman verran teknisen työn ja tekstiilityön opetusta jokaisella vuosiluokalla. Toteutustapa (yhteiset projektit, samanaikaisopetus tai puoli lukuvuotta tekninen/tekstiili) riippuu koulun resursseista.
Opetuksessa toteutetaan jokaisella vuosiluokalla vähintään yksi yhteisprojekti, jossa yhdistetään teknisen työn ja tekstiilityön sisältöjä. Taitojen kehittyessä ja oppilaiden edetessä vuosiluokalta toiselle, yhteisprojektien määrää voidaan kasvattaa. Opetusjärjestelyt suunnitellaan siten, että teknisen ja tekstiilityön sisältöjen yhdistäminen mahdollistuu.
Käsityön tehtävä on tukea kokonaisen käsityöprosessin hallintaa tarjoamalla erilaisia lähtökohtia oppimistehtävien ideointiin, suunnitteluun ja toteuttamiseen. Erilaisten perustyöstämismenetelmien, työvälineiden, koneiden ja laitteiden käytön opettamisen lisäksi, oppilaille on annettava riittävästi aikaa materiaalisiin ja teknisiin kokeiluihin. Oppilaita tulee ohjata omien ratkaisujen tekemiseen ja omaan ajatteluun vähitellen jokaisella vuosiluokalla.
Käsityön valinnaiskursseja voidaan tarjota koulukohtaisesti yhteisen käsityön, teknisen työn tai tekstiilityön sisältöjä syventäen.
Käsityön tavoitteet ja sisällöt vuosiluokille 3-6
3-6 LK Valtakunnallinen |
3.lk Eurajoki |
4.lk Eurajoki |
5.lk Eurajoki |
6.lk Eurajoki
|
T1 vahvistaa oppilaan kiinnostusta käsin tekemiseen sekä innostaa keksivään, kokeilevaan ja paikallisuutta hyödyntävään käsityöhön
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
S1 - S1 – S6
|
Harjoitellaan ideointia uusista lähtökohdista (esim. ideointi lähtee tuotteesta, materiaalista, työvälineestä) Tutustutaan uusiin työvälineisiin, materiaaleihin ja tekniikoihin. Opettaja antaa formatiivista palautetta koko käsityöprosessin ajan opettajan ja oppilaan välisessä vuoropuhelussa. Keskeistä on tukea oppilaan edistymistä työskentelyn sujuvuudessa ja omien kekseliäiden ratkaisujen tuottamisessa. Opettaja ohjaa oppilasta arvioimaan käsityöprosessin yksittäisiä osa-alueita prosessin aikana. |
Painotetaan keksivää ja kokeilevaa työskentelyä. Ideointia harjoitellaan ryhmissä, yhteisen ideoinnin pohjalta kehitetään oman työn suunnitelmaa. Osa ideoista voi jäädä vain kokeilun asteelle. Opettaja antaa formatiivista palautetta koko käsityöprosessin ajan opettajan ja oppilaan välisessä vuoropuhelussa. Keskeistä on tukea oppilaan edistymistä työskentelyn sujuvuudessa ja omien kekseliäiden ratkaisujen tuottamisessa. Arvioinnissa painotetaan kekseliäitä ja kokeilevia ratkaisuja. |
Ideoinnin taustalla paikallinen ympäristö ja kulttuuriperintö. Harjoitellaan pienimuotoisen yhteisöllisen käsityön tekemistä yksilötöiden lisäksi.
Opettaja antaa formatiivista palautetta koko käsityöprosessin ajan opettajan ja oppilaan välisessä vuoropuhelussa. Arvioinnissa painotetaan ryhmätyöskentelytaitoja, työn jakamista, vastuunkantamista ja ryhmäarviointia.
|
Toteutetaan pieni yhteinen käsityöprojekti, jonka valmistamisessa käytetään sekä teknisen että tekstiilityön tekniikoita.
Tuotesuunnittelua painottavan yhteisen käsityöprojektin aihepiiri voi syntyä oppilaan omista kiinnostuksenkohteista tai oppiainerajat ylittävästä monialaisesta kokonaisuudesta.
|
T2 ohjata oppilasta hahmottamaan ja hallitsemaan kokonainen käsityöprosessi ja sen dokumentointi
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L5 Tieto- ja viestitäteknologinen osaaminen
S1 – S6
|
Harjoitellaan kokonaisen käsityöprosessin hahmottamista osittamalla sitä. Oppilas ymmärtää, että käsityön tekemiseen kuuluu ideointi, suunnittelu, kokeilu, tekeminen ja arviointi. Oppilas harjoittelee dokumentoimaan ja arvioimaan jokaista prosessin vaihetta. |
Kokonaisuuden hahmottaminen Oppilas harjoittelee liittämään suunnitelmaansa työvaiheiden kuvaamista ja työnsä mittoja.
|
Oppilas syventää suunnittelutaitojaan yksilöllisissä töissä. Yhdessä toteutettavien töiden suunnittelussa harjoitellaan tiimityötä: tavoitteiden asettamista ja työtehtävien jakamista sekä arviointia. Oppilaan tvt-taidot kehittyvät ja hän pystyy entistä itsenäisempään tiedonhankintaan ja analyyttisempään käsityöprosessin dokumentointiin Harjoitellaan ryhmäpalautteen antamista itsearvioinnin rinnalla. |
Käsityöprosessia dokumentoidaan jatkuvasti opettajan antamilla kaikille yhteisillä tehtävillä
|
T3 opastaa oppilasta suunnittelemaan ja valmistamaan yksin tai yhdessä käsityötuote tai -teos luottaen omiin esteettisiin ja teknisiin ratkaisuihin
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L4 Monilukutaito L5 Tieto- ja viestitäteknologinen osaaminen
S1 – S4
|
Opetellaan idean tarkentamista suunnitelmaksi, johon harjoitellaan ohjatusti merkitsemään mittoja, nimeämään materiaaleja ja valmistustekniikka. Kokeillaan uusia materiaaleja ja tekniikoita, kokeilut auttavat suunnitelman tarkentamista Oppilaan suunnittelutaidot kehittyvät, suunnitelma sisältää myös teknisiä ratkaisuja ja opittuja käsitteitä. Oppilas pystyy toimimaan yksinkertaisten työohjeiden mukaisesti. |
Kokeillaan ja harjoitellaan tekniikoita ja materiaalien käyttöä luovasti. Kokeilujen pohjalta kehitetään tuotetta tai teosta eteenpäin.
|
Työskennellään itse/yhdessä tehdyn suunnitelman ohjaamana. Yhteisöllinen työ - yhteinen työ, johon jokainen oppilas tekee oman osansa.
|
Tarkastellaan arkisia esineitä, kehitellään havaintojen ja kokeilujen pohjalta uusia tuotteita. Voidaan lähteä liikkeelle myös arkisesta ongelmasta, jonka ratkaisemiseksi suunnitellaan ja valmistetaan esteettinen ja toimiva tuote. Oppilas osaa valmistaa omaan tai yhteiseen suunnitelmaansa perustuvan tuotteen tai teoksen, jossa on huomioitu esteettisyys ja toimivuus
|
T4 ohjata oppilasta tunnistamaan käsitteistöä sekä tuntemaan monia erilaisia materiaaleja ja työstämään niitä tarkoituksenmukaisesti.
L4 Monilukutaito L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys
S3, S5
|
Harjoitellaan tavallisimpien käsityössä käytettävien koneiden käyttöä, opetellaan lukemaan ohjekirjoja ja yksinkertaisia työohjeita. Tekstiilityön materiaali- ja käsitetuntemus : Kudottu puuvillakangas, sauma, käänne, huolittelu, kaava
Tekstiilityön tekniikat: Koneompelun perustaitoja: koneen langoitus, puolaus, ompeleiden valinta. Applikointi, Virkkauksen perussilmukat
Teknisen työn materiaali- ja käsitetuntemus:
Perustyökalut ja niiden käyttö,
Mittaaminen ja piirrotus,
Sahaus ja poraaminen,
Naula- sekä ruuviliitos.
Teknisen työn tekniikat
Naulaaminen,
Kappaleen katkaiseminen sahaamalla,
Kappaleiden liittäminen naulaten sekä ruuviliitos,
Hiomapapereiden käyttö sekä erilaisten viilojen oikeaoppinen käyttö,
Reiän poraaminen pylväsporakoneella,
Vesiohenteinen pintakäsittely ja siveltimen huolto.
|
Työskennellään itse/yhdessä tehdyn suunnitelman ohjaamana. Harjoitellaan työohjeiden käyttöä ja harjoitellaan käyttämään oikeita nimityksiä tekniikoista, työvälineistä ja materiaaleista.
Tekstiilityön materiaalituntemus: Tekstiilikuiduista luonnonkuidut ja niistä valmistettujen kankaiden nimityksiä.
Tekstiilityön tekniikat: Virkkauksen perussilmukat, kaavan mukaan ompeleminen ja kirjonta sekä neulonnan alkeet.
Teknisen työn materiaali- ja käsitetuntemus:
Metalli materiaalina,
Suljettu virtapiiri,
Lastuava puuntyöstö.
Teknisen työn tekniikat:
Höyläys ja veistäminen, höylän säätäminen,
Pehmeäjuotos,
Metalliohutlevyn piirrotus ja leikkaaminen,
Metalliohutlevyn liittäminen niittaamalla,
Akkuporakone,
Maalin, lakan, vahan ja petsin erot, oikean pintakäsittely tekniikan valinta
Kerrataan ja laajennetaan aiemmin opittua |
Tekstiilityön materiaalituntemus: Neulelangat, kuidun tie langaksi Tilkkutyön erikoismateriaaleja ja työvälineitä
Tekstiilityön tekniikat: Neulonnan ja virkkauksen tekniikoiden tuntemusta laajennetaan. Ompelua. Oman kaavan piirtäminen ja tavallisimmat kaavamerkit
Teknisen työn materiaali- ja käsitetuntemus:
Muovi materiaalina,
Vaneri materiaalina,
Polkupyörän perushuolto.
Teknisen työn tekniikat
Välineiden ja työkalujen huolto sekä kunnostus, Materiaalin työstäminen kuvio(/kone)lehtisahalla, Puun, metallin ja muovin yhdistäminen.
Pintakäsittely tekniikoiden yhdistely
Kerrataan ja laajennetaan aiemmin opittua |
Sovelletaan aiemmin opittuja perustekniikoita uusiin, erilaisiin materiaaleihin.
Tekstiilityön materiaalituntemus:
Langat ja muut lankamaiset materiaalit Erilaiset kierrätysmateriaalit
Tekstiilityön tekniikat:
Lankatekniikat virkkauksen ja neulonnan taitojen syventäminen, soveltaen erilaisiin materiaaleihin Kokeilevaa erilaisten materiaalien ompelua koneella sekä käsin
Teknisen työn materiaali- ja käsitetuntemus:
Mahdollisuuksien mukaan käsitellään hitsaustekniikoita,
Liimapuulevy,
Tutustutaan sorvattuihin tuotteisiin.
Teknisen työn tekniikat:
Sorvaus puuntyöstötekniikkana,
Metallin liitostekniikat, pakottaminen ja takominen,
Käytetään materiaalin työstämiseen tarkoituksenmukaisia koneita ja työvälineitä.
Liimapuulevyn valmistus,
Laajennetaan aikaisemmin opittuja sisältöjä oppilaan oman suuntautumisen mukaan.
Kerrataan ja laajennetaan aiemmin opittua |
T5 kannustaa oppilasta toimimaan pitkäjänteisesti ja vastuuntuntoiseti, huolehtimaan turvallisesta työskentelystä sekä valitsemaan ja käyttämään työhön sopivaa välineistöä.
L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys
S1 - S5 |
Opetellaan ottamaan vastuuta omasta työstä pyrkien laadukkaaseen lopputulokseen Työvälineiden tarkoituksenmukainen ja turvallinen käyttö sekä työvälineistä ja työympäristöstä huolehtiminen Työlle ja työskentelylle asetetaan selkeät, konkreettiset tavoitteet. Oppilas toimii tavoitteellisesti. Oppilas toimii työturvallisuusohjeiden mukaisesti, käyttää työvälineitä tarkoituksenmukaisesti ja huolehtii työympäristöstä. |
Harjoitellaan ottamaan vastuuta omasta työstä pyrkien laadukkaaseen lopputulokseen. Työvälineiden tarkoituksenmukainen ja turvallinen käyttö sekä työvälineistä ja työympäristöstä huolehtiminen.
|
Työvälineiden tarkoituksenmukainen ja turvallinen käyttö sekä työvälineistä ja työympäristöstä huolehtiminen |
Oppilas valitsee, yhdistää ja käyttää tarkoituksenmukaisesti eri materiaaleja ja valmistustekniikoita. Oppilas tuntee ja osaa käyttää käsityön käsitteistöä.
Oppilas ymmärtää materiaali- ja tekniikkakokeilujen tärkeyden tuotteen kehittelyssä Oppilas pyrkii mahdollisimman laadukkaaseen lopputulokseen. Työvälineiden tarkoituksenmukainen ja turvallinen käyttö sekä työvälineistä ja työympäristöstä huolehtiminen Työskentelytaidot. Oppilas ottaa vastuuta omasta työstään ja toimii tavoitteellisesti. Oppilas osaa kuvata yksinkertaisten ja arkipäivään liittyvien laitteiden toimintaperiaatteita. Oppilas osaa käyttää asianmukaisia työvälineitä, koneita ja laitteita oikein, turvallisesti ja tarkoituksenmukaisesti |
T6 opastaa oppilasta käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa käsityön suunnittelussa, valmistamisessa ja käsityöprosessin dokumentoinnissa
L5 Tieto- ja viestitäteknologinen osaaminen
S1, S2, S6
|
Tieto- ja viestinäteknologian käyttö ideoinnin ja suunnittelun tukena. Työvaiheista ja valmiista töistä otettuja valokuvia/videokuvaa liitetään vihkoon tai tallennetaan sähköisesti. Koulun mahdollisuuksien mukaan kolmannelta luokalta oppilas aloittaa oman portfolionsa kokoamisen joko sähköisesti tai paperille. Oppilaan tvt-taidot kehittyvät sekä tiedonhankinnassa että oman käsityöprosessin dokumentoinnissa. |
Oppilas käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa ideoinnin apuvälineenä. Oppilas harjoittelee dokumentoimaan kokeilujaan ja tallentamaan kuvat/videot joko vihkoonsa tai sähköiseen portfolioonsa. Oppilaan tvt-taidot kehittyvät ja hän pystyy entistä itsenäisempään tiedonhankintaan ja analyyttisempään käsityöprosessin dokumentointiin Harjoitellaan itsearvioinnin lisäksi myös vertaisarviointia.
|
Oppilas käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa ideoinnin apuvälineenä. Oppilas harjoittelee dokumentoimaan kokeilujaan ja tallentamaan kuvat/videot joko vihkoonsa tai sähköiseen portfolioonsa. Oppilas dokumentoi käsityöprosessiaan sähköisesti ja jatkaa portfoliotaan. Vertaillaan valmiiden ja itse valmistettujen tuotteiden hintoja, keskustellaan eettisestä kuluttamisesta.
|
Ideointivaiheessa oppilas etsii tietoa valmiista tuotemaailmasta. Kansalliseen ja kansainväliseen kulttuuriperintöön tutustutaan esimerkiksi virtuaalisesti museoiden verkkosivuilla. Oppilas tutustuu tietokoneavusteiseen suunnitteluun Oppilas dokumentoi käsityöprosessiaan sähköisesti ja jatkaa sähköistä portfoliotaan
Oppilas osaa käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa ohjatusti käsityön suunnittelussa, valmistuksessa ja käsityöprosessin dokumentoinnissa |
T7 ohjata oppilasta arviomaan, arvostamaan ja tarkastelemaan vuorovaikutteisesti omaa ja muiden kokonaisen käsityöprosessia
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L4 Monilukutaito L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen
S6 |
Oppilas harjoittelee ohjatusti analysoimaan omaa työskentelyään. Oppilas harjoittelee antamaan palautetta myös toisen työstä. Oppilas arvostaa omaa työtään pyrkien laadukkaaseen lopputulokseen. Oppilas harjoittelee arvioimaan omaa työtään ja työskentelyään realistisesti sekä nimeämään työstään onnistuneita ja kehitettäviä kohtia. Summatiivisessa arvioinnissa hyödynnetään oppilaan prosessin aikana tekemää formatiivista arviointia (ideoinnin, suunnittelun, kokeilujen arviointeja). |
Oppilas harjoittelee ohjatusti analysoimaan omaa työskentelyään sekä nimeämään työnsä onnistuneita ja kehitettäviä kohtia. Oppilas harjoittelee antamaan rakentavaa palautetta myös toisen työstä. Oppilas arvostaa omaa työtään pyrkien laadukkaaseen lopputulokseen. |
Harjoitellaan arvioimaan omaa ja toisen osuutta yhteisöllisessä käsityöprosessissa (esim. vertaisoppimista)
|
Oppilas osaa arvostaa käsin tehtyjä tuotteita. |
T8 herättää oppilas arvioimaan kulutus- ja tuotantotapoja kriittisesti
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen S1 – S3, S5
|
Toteutettavat työt ja opitut taidot avaavat käsityön merkityksen tärkeinä arjen taitoina (esim. pyörän huolto, vaatteen korjaus) ja ympäristön viihtyvyyden lisääjänä (esim. koulun yhteinen tila). Materiaalivalinnoissa pyritään taloudellisuuteen ja jätemateriaalin uusiokäyttöön. |
Oppilas ymmärtää mitä tarkoitetaan elinkaarella. Kokeiluissaan ja materiaalivalinnoissaan oppilas pyrkii valitsemaan kierrätysmateriaalia/uudelleen kierrätettäviä ja laadukkaita materiaaleja. Oppilas ymmärtää käsintehdyn ja teollisesti valmistetun tuotteen eron (esim. hinta, yksilöllisyys, valmistusprosessi). |