Ystävyyskoulu

Kiili

Juornaankylän koulun ja Askolan koulu, alakoulun yhteinen ystävyyskoulu on Virossa, Kiilissä. Ryhmä Kiilin koulun oppilaita on käynyt meillä ensimmäisen kerran keväällä 2012 ja toisen kerran keväällä 2013. Opettaja vierailuja on tehty jo useita lukuvuosien 2011-2018 aikana. Vierailujen aikana koulujen oppilaat ovat saaneet tutustua toisiinsa ja tehdä yhdessä erilaisia projektiin liittyviä tehtäviä.
Lukuvuonna 2011-12 meillä oli yhteinen projekti Kiilin koulun kanssa -aiheena puut, kasvit, sienet ja eläimet.
Lukuvuonna 2012-13 keskityimme lintuihin.
Lukuvuonna 2013-2014 keskitymme perhosiin ja ötököihin.
Lukuvuosi 2014-2015
Lukuvuosi 2016-2017 perinneleikit
Lukuvuosi 2017-2018 Viron 100-vuotis juhlat 
Opettaja yhteistyönä olemme suunnitelleet yhteiset tavoitteet lukuvuodelle, joita sitten toteutamme omissa kouluissamme. Esimerkiksi lintuprojektissa haastoimme kodit niin Kiilissä kuin Koulullamme mukaan lintulautakisaan. Lintulaudat suunniteltiin ja toteutettiin kotona vanhempien kanssa. Valmiit työt tuotiin näyttelyyn koululle ja oppilaat saivat äänestää suosikkilautaansa. Työ aktivoi kiitettävästi koteja ja saimme runsaasti töitä koulullemme! Teimme siis samanlaisia töitä Itämeren molemmin puolin.

 
 
Linkki Kiilin ja Askolan yhteisille sivuille lukuvuodesta 2011-12
http://virosuomi.webs.com/
Linkki Kiilin ja Askolan yhteisille sivuille lukuvuodesta 2012-13
http://kiiliaskola2.webs.com/
Sivustot ovat pääosin vironkieliset.