8. luokan valinnaiset

  • ​Sinun on valittava ainakin yksi tästä kohdasta!

  • Maksimissaan voit valita kaksi pitkää valintaa tästä.

  • Näitä opiskellaan kaksi tuntia viikossa läpi koko kahdeksannen luokan ja valinnaiset arvioidaan numerolla.

vKU01
Kuvataide

Kurssilla perehdytään erilaisiin kuvan tekemisen tapoihin ja visuaalisen kulttuurin ilmiöihin. Kurssin aikana tutkitaan taiteen eri ilmenemismuotoja ja tutustutaan eri kuvakulttuureihin oman kuvallisen työskentelyn kautta. Jo opittuja taitoja syvennetään ja sovelletaan omassa työskentelyssä. Kuvataiteen opetuksessa painotetaan kuvan merkitystä ilmaisun ja viestinnän välineenä sekä kuvallisen ilmaisun perusteiden, tekotapojen ja mediateknologian hallintaa.

Oppilasta ohjataan pohtimaan teostensa sanomaa ja niiden välittämiä viestejä. Kurssilla työskennellään yksin ja yhdessä muiden kanssa, harjoitellaan rakentavan palautteen antamista ja opetellaan kertomaan omista teoksista.

Kurssilla käytäviä taiteen tekemisen menetelmiä ovat piirustus, maalaus, valokuva, grafiikka, video ja kolmiulotteinen rakentelu. Tekniikoita käytetään myös luovasti yhdistellen.

Arviointi: numeroarvostelu


vMU01
Kasin bändi

Tavoitteena on monipuolinen yhteissoitto ja yhteismusisoinnin ilo. Kurssilla soitetaan ja lauletaan eri musiikkityylien kappaleita, opetellaan kuuntelemaan ja analysoimaan musiikkia ja suhtautumaan kriittisesti musiikin ajankohtaisiin ilmiöihin. Opetellaan kevyen musiikin eri tyylejä, sointujen muodostamista ja sointumerkeistä soittamista, komppeja, eri kulttuurien kevyen musiikin piirteitä jne. Kurssilla opitaan soittamaan useampia eri bändisoittimia sekä perehdytään myös laulamiseen.

Kurssin voi valita, vaikkei aiempaa soittokokemusta olisikaan.

Arviointi: numeroarvostelu


vKO01
Kotitalous

Tavoitteet: Tavoite on, että oppilas syventää aikaisemmin opittuja tietoja ja taitoja sekä ruoanvalmistuksesta, leivonnasta että kodinhoidon alueelta.

Sisällöt: Kurssilla valmistamme ruokia ja leivonnaisia sekä arkeen että juhlaan. Syvennämme tietoa erityisruokavalioista ja suomalaisesta ruokakulttuurista.


Arviointi: numeroarvostelu

vKS03
Tekstiilityö

Kurssin aikana syvennetään 7 luokalla opittuja taitoja. Kurssin alussa päätetään yhdessä aihealueista, jota vuoden aikana toteutetaan.

Aiheina voivat olla mm. neuleet ja virkkaustyöt, sisustustekstiilit, kankaankoristelu, tilkkutyöt ja vaatteet. Kurssi kestää sekä syys- että kevätlukukauden.


Arviointi: numeroarvostelu

vKS05
Tekninen työ

Syvennetään aiemmin opittuja tietoja ja taitoja. Tehdään entistä vaativampia sekä näyttävämpiä puu- ja metallitöitä. Kurssilla pyritään etenemään oppilaan omien toiveiden ja suunnitelmien mukaisesti.




Arviointi: numeroarvostelu

vLI01
Liikunta

Kurssiin sisältyy tuttuja yksilö- ja joukkuelajeja. Tarkoituksena on myös kokeilla joitakin uusia lajeja, osallistua liikuntatapahtumiin esim. peliturnaukset sekä toteuttaa liikuntaretkiä mm. laskettelun merkeissä.

Joukkuelajit koostuvat Ähtärissä pelattavista mailapeleistä, esim. salibandy ja golf. Ryhmäläiset saavat osallistua kurssin suunnitteluun. Päätavoitteena on, että oppilas viihtyy liikunnan parissa.

Arviointi: numeroarvostelu